Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Enkelit ja demonit

Angels & Demons 

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2009Kesto: 141 minuuttia
Julkaisija: Walt Disney 
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 209874  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Walt Disney) ellei toisin mainita.

Elokuva

En­ke­lit ja de­mo­nit on su­ju­vam­pi ja viih­dyttäväm­pi elo­ku­va kuin Dan Brow­nin Da Vin­ci –­koo­diin pe­rus­tu­nut edeltäjä.

En­ke­lit ja de­mo­nit on su­ju­vam­pi ja viih­dyttäväm­pi elo­ku­va kuin Dan Brow­nin Da Vin­ci –­koo­diin pe­rus­tu­nut edeltäjä. Jee­suk­sen ve­ren­pe­rinnön tut­ki­mi­nen vai­kut­ti Ron Howar­din edel­li­sessä oh­jauk­ses­sa maut­to­mal­ta, niin us­ko­vai­sen kuin us­kot­to­man­kin näkö­kul­mis­ta. Juo­nen kul­je­tus­kin kom­pas­te­li näppä­ryy­teensä.
Ti­lan­ne on ai­van toi­nen, kun yli­maal­li­nen hörhöi­ly jää ta­ka-a­lal­le. En­ke­leissä ja de­mo­neis­sa kes­ki­tytään rei­lus­ti vain Va­ti­kaa­nin kir­kon­mies­ten kiis­te­lyyn, po­li­ti­koin­tiin ja val­lan­hi­moon, jo­ta tut­kail­laan sekä ymmärtävällä että kriit­ti­sellä silmällä. Eikä kat­so­jaa hait­taa, että taus­tal­la vaih­tu­vat vilk­kaas­ti Roo­man ja Va­ti­kaa­nin kau­pun­ki­mai­se­mat, kult­tuu­ri­koh­teet ja tai­deaar­teet Ber­ni­nin veis­tok­sis­ta Ca­ra­vag­gion Pyhään Pie­ta­riin.
Maail­man ai­noa sym­bo­lo­gis­ti – mah­ta­va duu­ni muu­ten var­maan – Tom Hank­sin esittämä Ro­bert Lang­don nou­de­taan ui­ma-al­taal­ta pur­ka­maan kar­di­naa­lien krii­siä. Vii­mei­sin Paa­vi on kuol­lut, ehkä jo­pa mur­hat­tu. Vuo­si­sa­to­ja van­ha sa­la­seu­ra Il­lu­mi­na­ti käyttää Siks­tuk­sen kap­pe­lis­sa is­tu­vien kirk­koi­sien konk­laa­via, eli uu­den Paa­vin va­lin­ta­ti­lai­suut­ta, hyväk­seen päästäk­seen päämääräänsä. Ympä­ri kau­pun­kia ta­pah­tuu kid­nap­pauk­sia ja ter­ro­rin pel­ko uh­kaa Va­ti­kaa­nia eva­kuoin­nil­la. Yrittävät val­lan anas­taa sit­ten omas­ta mie­lestään puh­taan us­kon tai tie­teen edus­ta­jat, kei­not ovat jo­ka ta­pauk­ses­sa li­kai­sia ja vä­ki­val­tai­sia.
Kun Lang­do­nin kump­pa­ni pal­jas­tui Da Vin­ci –­koo­dis­sa Jee­suk­sen su­ku­lai­sek­si, on ymmär­rettävää, että nai­sel­la ky­syntää ja jos jon­kin­lais­ta ih­me­keik­kaa riittää. Sik­si Aud­rey Tau­toun on kor­van­nut En­ke­leissä ja de­mo­neis­sa is­rae­li­lai­nen Ay­let Zu­rer, jo­ka esittää Eu­roo­pan hiuk­kas­fy­sii­kan tut­ki­mus­kes­kus CER­Nin tie­tei­lijää. Tämä jou­tuu to­dis­ta­maan, kuin­ka hiuk­ka­sen kiih­dy­tet­ty an­ti­ma­te­ria va­ras­te­taan fil­min omak­si ”­Mac­Guf­fi­nik­si” eli fil­mil­li­sen jän­ni­tys­juo­nen lii­kut­ta­jak­si. An­ti­ma­te­ria kuu­los­taa sci­filtä, mut­ta on to­del­li­suut­ta ja ky­ke­nee räjäyttämään lian ja kai­ken muun­kin pois kuin ato­mi­pom­mi.
Sym­bo­lo­gi tu­ris­tiop­paa­na
Tom Hank­sin hah­mo on kiin­nos­ta­vam­pi kuin edel­li­sessä elo­ku­vas­sa. Häntä tu­ke­vat Va­ti­kaa­nin vas­ta­voi­mi­na Ewan McG­re­gor nuo­re­na ”­ca­mer­len­go­na”, jol­la on tär­keä sym­bo­li­nen tehtävä Paa­vin kuo­le­man jäl­keen, sekä van­haa kar­di­naa­lia esittävä Ar­min Muel­ler-S­tahl.
Sal­va­to­re To­ti­non ku­vat kul­ke­vat nau­tit­ta­van sel­keinä, vaik­ka ker­ron­nan ryt­mi on tiuk­ka. Sa­la­seu­ran joh­to­lan­ko­jen seu­raa­mi­nen maa­mer­kiltä toi­sel­le muis­tut­taa opas­tet­tua tu­ris­ti­kier­ros­ta tai lau­ta­pe­liä vih­jei­neen ja oi­ko­tei­neen. Kult­tuu­rin ja his­to­rian ker­ros­tu­mia eh­ditään raa­pais­ta vain pin­nal­ta, mut­ta Ron Howard pitää ker­to­muk­sen kiin­nos­ta­va­na ka­to­li­sil­la ri­tuaa­leil­la ja päästäen kat­so­jan lä­hel­le kaik­kein py­hintä ins­ti­tuu­tio­ta, jo­ka sisä­pii­rei­neen ko­vas­ti muis­tut­taa kum­mi­setämäistä ma­fiaor­ga­ni­saa­tio­ta.
Da Vin­ci –­koo­din kurt­tu­naa­mai­suu­den on En­ke­leissä ja de­mo­neis­sa kor­van­nut pai­koin suo­ras­taan val­loit­ta­va huu­mo­ri, jo­ten Howar­din uu­tuus on oi­vaa viih­dettä. Hy­vin suun­ni­tel­lun pa­la­pe­lin osa­set löytävät lo­pus­sa tar­kas­ti koh­dal­leen. Suu­re­lo­ku­van yti­messä ais­tii in­tii­miyttä ja vaih­teek­si käytössä on ihan vain ih­mi­sen ko­koi­nen näy­telmän kon­na. Il­ma­len­to Pie­ta­ri­nau­kiol­la on ko­meaa elo­ku­van­te­koa ja lo­puk­si pal­jas­tu­van uu­den Paa­vin va­lin­ta tuo poeet­tis­ta oi­keut­ta, yllättävää lämpöä ja in­hi­mil­li­syyttä vä­lillä raa­dol­li­sek­si yl­ty­nee­seen mys­tee­rijännä­riin. (HB)
25/05/2009
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy