Quentin Tarantinon kuuluisin trippi on loputtomalla egolla ja virheettömällä tahdituksella rakennettu tarina väkivallasta elämän ilmentymismuotona.
Quentin Tarantinon kuuluisin trippi on loputtomalla egolla ja virheettömällä tahdituksella rakennettu tarina väkivallasta elämän ilmentymismuotona. Elokuva kaiversi aikoinaan Hollywoodin soittolistoille uuden genren, jossa sattumanvaraiselta vaikuttavat tarinat ja erityisesti niitä viljelevä loputon tajunnanvirta nivoutuvat lopulta elämänkokoiseksi koherentiksi kannanotoksi kaikesta. Elämä, elämänkaltaisia substansseja ja kaiken merkitys on tässä estraadilla huumeiden, musiikin, hampurilaisten ja estoitta pokkuroivan pop-kulttuurin kautta.
Aviopari (Amanda Plummer ja Tim Roth) ryöstää liikkeen kuin liikkeen kunhan siellä on rahaa. Velkojat (Samuel L. Jackson ja John Travolta) ovat lääpällään Ranskan Quarter Pounderin edessä, mutta eivät epäröi tehdä keisseistään jauhelihaa. Hasbeen-sarjan nyrkkeilijä (Bruce Willis) painii sukeltamisen vaikeuden kanssa. Gangsterin vaimo (Uma Thurman) sotkee soppaa, jossa on enemmän sattumia kuin ehkä useamman Hollywoodin näyttelijäagentuurin pikavalintalistalla. Palasten kerääminen on siivoojan (Harvey Keitel) kiittämätön tehtävä.
Elokuvan kaavaa on imitoitu lukemattomia kertoja, mutta ei ehkä koskaan onnistuneesti. Läppä ja tarinat vain tuntuvat tässä sattumanvaraisilta, sillä joko kokonaisuus yltää koherenttiin kerrontaan tai sitten Tarantinon kuratoima kokoelma vain on miehen itsensä näköinen ja maestrolleen uskollinen leikekirja. Niin tai näin taival on koukuttava ja kestää todistetusti myös aikaa.
Tällaisten elokuvien vuoksi keksitään yhä uusia ja entistä läsnäolevampia formaatteja. Nyt antaumuksella restauroitu uusi 4K-versio on miltei uskonnollinen elämys, joka ansaitsee täysiä pistelappuja niin sisällön kuin kuosinkin puolesta. Musta on tyylikkäästi kohdillaan, värit taidegalleriaan kelpaavasti kohdillaan ja anti kauttaaltaan hätkähdyttävän erottelevaa. Valo, värit ja dynamiikka tuntuvat kaikki tietävän minkälaisen kulttuurieepoksen edessä ovat.
Elokuva, joka antoi alkusysäyksen näennäisen irrallisten tarinoiden imussa kulkevien kertomusten genrelle kuulostaa itsevarman hyvältä. Dialogi soljuu auktoriteetilla ja läppä löytää turinoistaan hämmentävän paljon painoarvoa. Tehosteet jäävät nykykatsannossa ohuiksi, mutta enempää testosteronia ei raidalle olisi enää sarjamonologien jälkeen mahtunutkaan. Ikoninen musiikkiraita kuulostaa sekin hyvältä.
Ekstraton, joten lisukkeet kannattaa yhä etsiä esimerkiksi vanhalta tupla-DVD:ltä. (IJ)