Ih­mis­su­den uu­si tu­le­mi­nen on na­pa­kas­ti kynäil­ty jän­ni­tysnäy­telmä, jo­ka ei tyy­dy pe­russäi­kyt­te­lyyn. Draa­maan tait­ta­va kau­hue­lo­ku­va pak­kaa ra­koi­le­van pa­ri­suh­teen ja isän jättämät trau­mat pa­kuun ja suun­taa New Yor­kis­ta Ore­go­nin ta­ka­met­siin.

Us­kot­ta­vas­ti kli­sei­den to­pog­ra­fiaa na­vi­goi­va ta­ri­na tu­kah­dut­taa hy­vin elämä­ni­lon oli­pa ky­se prep­paa­jal­ta hais­kah­ta­vas­ta isä­pa­pas­ta, tu­kah­du­te­tus­ta per­he­rii­das­ta, muu­ten vaan kiu­sal­li­sis­ta ti­lan­teis­ta tai väjäämättömäs­ti ete­nevästä tu­hos­ta. Elo­ku­va lois­taa ta­va­no­mai­suu­des­ta poik­kea­val­la jän­ni­tys­mo­men­til­laan, jo­ka löytää tun­nel­man­sa pääo­sin muual­ta kuin hal­vas­ta säi­kyt­te­lystä. Upea miljöö on tämän suo­la, mut­ta myös ta­sapäi­set näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set ja jän­ni­tystä hal­li­ten an­nos­te­le­va ker­ron­ta ovat tehtä­viänsä ta­sal­la.

A­jo­jah­din si­jaan tässä ky­se on it­se me­ta­mor­foo­sis­ta, siitä kuin­ka su­si on lam­paan vaat­teis­sa en­simmäi­sestä viil­los­ta al­kaen, ja kuin­ka pe­lon suun­ta vä­hi­tel­len ehkä kään­tyy ta­ri­nas­sa. Ote on tuo­re ja toi­min­ta­koh­tauk­set syn­tyvät ko­ko­naan uu­sis­ta ai­nek­sis­ta, mut­ta pu­ris­tia voi vai­va­ta ver­rat­tain vähäi­nen ve­ren ja kar­vo­jen määrä re­sep­tissä. Tämä on trip­pi.