To­si­ta­ri­naa ta­pai­le­va ker­to­mus po­jis­ta, jot­ka päättävät luo­da Los An­ge­le­sin suu­rim­man pu­hal­luk­sen ja kui­ten­kin mak­saa jo­ten­kin kai­ken en­nen pitkää ta­kai­sin. Si­joi­tusk­lu­bin muo­don ot­ta­va pon­zi-vedä­tys on yhtä us­kot­ta­va kuin tu­ris­ti­rysän kup­pi­hui­jaus, jo­ten on vain ajan ky­sy­mys mil­loin 50% tuot­to­lu­pauk­set vaih­tu­vat epä­toi­voon. Epä­toi­von löytämät ku­viot on­kin tämän suo­la.

Ta­ri­na kaiut­taa ku­vioi­ta muun muas­sa Char­lie Shee­nin elo­ku­vis­ta No Man's Land ja Wall St­reet siinä mää­rin, että ko­ko­nai­suut­ta on vai­kea us­koa to­si­ta­ri­nak­si. Ve­toa­vas­ti ko­koon­pul­tat­tu jännä­ri ve­toaa pin­nal­la, mut­ta ei va­kuu­ta sen al­la. Ko­ko­nai­suus jää ir­ral­li­sek­si vael­luk­se­si, jo­ka ket­jut­taa kli­seitä ja huo­no­ja päätök­siä lop­pu­pis­tee­seen saak­ka.

E­lo­ku­van suo­men­kie­li­nen ni­mi luo mie­li­ku­via Fight Club -hen­ki­sestä vel­jes­kun­nas­ta, mut­ta oi­keas­ti tässä on ky­se pyr­ky­rei­den ja rik­kai­den poi­kien fan­ta­sia­ker­hos­ta.