Badding kuuluu suomalaisten muusikkomuistelusten kärkeen Janne Reinikaisen virtuoosimaisen eläytymisen ansiosta.
Badding kuuluu suomalaisten muusikkomuistelusten kärkeen Janne Reinikaisen virtuoosimaisen eläytymisen ansiosta. Hän ON Badding pienimpiä eleitään myöten. Siksi onkin harmi, että elokuvan dramaturgia tökkii pahanalaisesti. Muu kerronta ei juurikaan tue Reinikaista tehtävässään valottaa, mikä Rauli Somerjoki lopulta oli miehiään. Jos Reinikainen ei ole kuvassa, mikään ei tunnu toimivan. Lapsuudenkaverin (Peter Franzén), jahtaajan (Puntti Valtonen) ja promoottoreiden (Pertti ja Ilkka Koivula) roolit ovat epäaitoja.
Kertojan käyttö on aina arveluttavaa. Satu Rauli Rusakosta kuvaa toki muusikon lapsenomaisuutta, mutta on samalla lapsellinen ratkaisu.
Kuva on keskitasoinen ja kärsii aika-ajoin reunavärinästä. Ihon värisävyt näyttävät kelmeiltä.Baddingin musiikki osoittaa voimansa, mutta kirkkaimpia helmiä olisi pitänyt ehdottomasti hyödyntää: "Sulamit", "Aamuöiseen sateeseen", "Mari naapurin (sen jätkän viimeisin)" ja "Iso lemmenpala", jotka olisivat sopineet saumattomasti elokuvan teemoihin.
Antero Jakoila muokkasi alkuperäistä musiikkia lavakohtauksiin, mutta 1970-luvun livesoundeiksi ne ovat aivan liian puhtoiset. Laulut soivat komeasti, mutta 5.1-ääniraita ei juurikaan hyödynnä surroundeja tai LFE-kanavaa.
Mutta ekstraosuus on viimeisen päälle. Pölösen ja näyttelijä Pertti Koivulan tv-debyytti Onnenmaa (1993, 58 min, **** elokuva) löytyy myös levyltä. Pölösen pelko negatiivien tuhoutumisesta väistyi hieman, kun tämä hieno kunnianosoitus Reijo Taipaleelle ja suomalaiselle lavatangolle poltettiin levylle. Alkukuvat ovat rakeiset, eikä kuva ole terävimpiä myöhemminkään, mutta tv-tuotannoksi ihan kohtuullinen. *** kuva on anamorfinen suhteessa 1.75:1. *** ääni on Dolby Stereo, jossa dialogi tulee oikein keskikaiuttimesta. Muina ekstroina mainitaan biografiat. Niitä klikkaamalla pääsee tosin elokuvien loppukohtauksiin ainakin Philips 730 -soittimella.