Kol­men Os­ca­rin voit­to ja pääo­sin vii­den täh­den puo­lel­le vir­ran­neet en­si-il­to­jen ar­viot sai­vat ehkä odot­ta­maan lii­kaa, mut­ta 12 years a Sla­ve on hie­noi­nen pet­ty­mys, vaik­ka se on eittämättä par­hai­ta elo­ku­via, jo­ka ku­vaa Yh­dys­val­tain etelä­val­tioi­den har­joit­ta­maa or­juut­ta.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu ro­maa­niin, jo­ka ku­vaa to­del­li­suut­ta. Sen suu­rin voi­ma on siinä, että har­va tie­si, että va­pai­na syn­ty­neitä mus­tia sie­pat­tiin poh­jois­val­tiois­ta yllättävän pal­jon. Koh­ta­lo oli poik­keuk­sel­li­sen jul­ma maan his­to­rias­sa.

Yk­silön ko­ke­muk­sel­la ku­va­taan laa­jaa il­miötä. Spek­taak­ke­lia ei ole yri­tet­ty tehdä, mikä on toi­saal­ta hyvä. Yllättäväkään se ei ole, vaik­ka or­jien koh­te­lua ku­va­taan kli­seettömäs­ti ja rea­lis­ti­ses­ti.

Ehkäpä tämä on vie­nyt vii­mei­sen si­lauk­sen. Dra­ma­tur­gia on pe­rus­tet­tu ta­kau­mien ja muis­ti­ku­vien va­raan, mikä ehkä ei ole ai­na mie­lee­ni.

Työn ar­jen ar­mot­to­muus ei juu­ri­kaan vä­li­ty, kun pää­pai­no on epäin­hi­mil­li­sessä va­paa-a­jas­sa. Pa­ras­ta an­tia on tästä näkö­kul­mas­ta koh­tauk­set, jos­sa päivän työmäärää mi­ta­taan. Vä­ki­val­ta ei niinkään te­hoa, kos­ka sen tar­koi­tus on sho­kee­ra­ta.

E­lo­ku­van kes­to on jo nyt koe­tuk­sel­la, mut­ta oli­si ol­lut mie­len­kiin­tois­ta loh­kais­ta mu­kaan is­kevällä ta­val­la se, kuin­ka pää­hen­kilö sai ai­koi­naan oi­keut­ta. Eli ei lai­sin­kaan. Shang­hai­jauk­sen to­teut­ta­jat ja or­jien vä­littäjä jäivät tuo­miot­ta, kun ta­ri­nan pää­hen­kilö So­lo­mon Nort­hup (mikä sa­na­leik­ki sinänsä: ei to­del­la­kaan Sout­hup) ei saa­nut to­dis­taa omas­sa asias­saan. Muut eivät ta­kuul­la us­kal­ta­neet.

Jo­ka ta­pauk­ses­sa tämä on vai­kut­ta­va ja lii­kut­ta­va elo­ku­va. Voin vain ku­vi­tel­la, mil­lai­sen vai­ku­tuk­sen se on ko­ti­maas­saan teh­ty. Mil­loin vas­taa­vaan yl­letään ai­hee­naan Suo­mi ja vuo­si 1918?