”Vihan on väistyttävä kaupankäynnin vuoksi”.
”Vihan on väistyttävä kaupankäynnin vuoksi”. Suvaitsevuus on sana, joka tuo muurahaisia selkäpiihini. Tai pitäisikö sanoa mauriaisia. Kaikki ihmiset nimittäin sisimmissään vierastavat kaikkea erilaista. Eron ei tarvitse olla edes suuri, vaatteet tai autot riittävät.
Suvaitsevaisuus on puolestaan noussut humanistien uudeksi uskonkappaleeksi. Ja kun jostain aihepiiristä tulee tabu, siirrytään tekopyhyyteen.
Rasismi on kuin ahneus tai mustasukkaisuus, joka piilee kaikissa. Sen kanssa täytyy tulla toimeen, sitä pitää jokaisen itse hallita. Kyseessä on aivan eri asia kuin sairas ahneus tai mustasukkaisuus. Sellainen kasvaa yksilötasolta perheen, yhteisön ja yhteiskunnan ongelmaksi.
Eriasteista rasismia voi verrata ratikkamatkaan tai autoiluun. Kohdattu ihminen tuskin tulee vastaan, joten hänen kanssaan ei luultavasti joudu enää töiden, tavaroiden tai tunteiden vaihtokauppaan. Voidaan siten käyttäytyä epäystävällisesti.
Olisi mielenkiintoista katsoa Fassbinderin välitökseen tekemä, mutta kansainväliseksi merkkiohjaajaksi nostanut klassikkoelokuva Pelkö jäytää sielua perussuomalaisten verevien voimien kanssa.
Saksa tuli kohtullisesti toimeen siirtolaistensa kanssa (eli hyötyi heistä) 1950-luvulta vuoteen 1972, kunnes arabiterroristien tekemät Münchenin olympiakylän murhat kovensivat mielipideilmastoa. Erilaisuutta ei enää siedettykään. Fassbinder iskee dilemmaan kuvaamalla aikansa tasa-arvoisen parin: 60-vuotias mummomainen siivooja ja 30-vuotias komea berberi rakastuvat. He päättävät mennä naimisiin. Lähiympäristön reaktiot ovat barbaarisia. Näin on, kunnes siivoojaa ja berberiä taas tarvitaan omissa yhteisöissään. Siinä on liennytyksen alku.
Alkuasetelma on ehkä lainattu Shakespearen Romeosta ja Juliasta sekä ohjaaja Douglas Sirkiltä, mutta saksalainen tabu on ilmaisun vahvin tausta. Rasismi oli Saksassa kielletty asia juutalaisvainojen jälkeen. Pääpari jopa illastaa Hilerin suosimassa Osteria Italianassa, joka toimii edelleen Münchenissä.
Jossakin vaiheessa paine purkautui. Tuskinpa Saksassa kuitenkaan solvattiin somalilapsia kuten Helsingin ratikoissa. Maailmalla kaikkea tehdään enemmän hyötymistarkoituksissa, Suomessa käyttäydytään muuten vain, kuin nakkikopin jonossa.
Pariskunta edustaa yhteiskunnan alatasoa, mutta tuntuu silti epäsuhtaiselta kaikilla mittareilla. Ihonväri, nuoruus ja vanhuus, rumuus ja komeus, varallisuus. Tarinan esittäminen uskottavasti oli perin vaikea tehtävä. Mikä oli lopputulos?
Kaikki on uskottavaa. Sivuosassa vieraillut ohjaaja pystyi projisoimaan oman kohtalonsa tarinan päähenkilöön: hän itse oli orpo, ruma ja erilainen. Kuuluisan ohjaajan kauniit partnerit, miehet ja naiset, aiheuttivat epäsuhdan viiksihaituvistaan tunnettuun ruipeloon verrattuna.
Elokuva nostaa muistoihin Oulun Heinäpään liki 40 vuotta sitten. Kauniissa puutalokortteleissa, jotka pian purettiin, asui jonkin verran mustalaisia, koska piharakennuksissa pystyi pitämään hevostalleja. Jotkut heinäpääläiset tytöt tutustuivat heihin tansseissa ja moni teki lähempääkin tuttavuutta. Yhteisö tuomitsi. Myöhemmin olen miettinyt, että valtaväestön ahtaassa henkisessä ilmapiirissä saattoi romanien erilainen kulttuuri tuntua jopa vapauttavalta, sillä he olivat tunneihmisiä, toisin kuin kaaleet. Hyvässä ja pahassa. Opin aika nopeasti jo 12-vuotiaana, ettei samanikäisen romanin kanssa kannattanut alkaa riidellä eikä varsinkaan tapella. Parempi ohittaa konflikti.
Saksalainen mies esitetään elokuvassa kylmäluonteisena sovinistina. Moni nainen on kertonut samaa. Kliseenä tämä pätenee suomalaiseenkin perusmieheen. Pelko jäytää monen sielua. Jospa kaikkein vähäpätöisin maanmatonen onkin parempi kuin minä?
Tv-suhteen kuva näyttää hyvältä ja ääni toistuu selkeänä. Ekstroissa traileri, kuvagalleria, faktaruudut ja biografiat. Video on osa Atlanticin kahdeksan elokuvan Fassbinder-kokoelmaa.