Painokoneet seis!
Painokoneet seis! Liza Marklundin romaani Uutispommi räjäyttää myös elokuvaversiona. Colin Nutleyn ohjaamaa Uutispommia kannattelee naapurimaan vahva dekkariperinne, elokuvissa ja televisiossa vuosien varrella kouliintunut ilmaisu ja hyvällä tavalla rutinoitu näyttelijätiimi. Marklundin pirullisen viihdyttävät jännärin solmut tarjotaan katsojalle maukkain höystein, tiukkana kaksituntisena pakettina.
Liza Marklund, 37, on Ruotsin uusin dekkaritähti, jonka oma toimittajakokemus Expressen-lehdessä takaa aitouden tunnun Annika Bengtzonin, kirjailijan luoman iltapäivälehden rikostoimittajan, työpäivässä. Ilmestymisvuotenaan 1998 Uutispommi valittiin Ruotsin vuoden dekkariksi ja sitä on siellä myyty jo 650.000 kappaletta.
Valtataistelu lehtitalossa
Elokuvan ohjaaja Colin Nutley, 57, on hankkinut oikeudet myös Bengtzon-sarjan toiseen kirjaan, Studio Sexiin. Ilmeisesti tämä Ruotsiin siirtynyt britti on jälleen iskenyt kultasuoneen. Aiempia menestyksiä ovat olleet mm. Enkelten talo ja sen jatko-osa. Nutley ei ole tavattoman omaperäinen tekijä, mutta nyt hän on onnistunut leikkaamaan löysät pois. Elokuvakone on öljytty ja hihnalta suoltuu jännärinvirityksiä tiukassa laadunvalvonnassa.
Bengtzon on juuri valittu Kvällspressenin rikostoimituksen päälliköksi. Naispuolista pomoa kadehditaan ja hänen osaamisensa asetetaan kyseenalaiseksi. Lehtitalon sisäiset intrigit ovat tarinassa yhtä keskeisiä kuin sen rikosjuoni, jossa Tukholman stadionilla räjähtää juuri kun Ruotsilla on toiveissa saada järjestettäväkseen vuoden 2004 olympialaiset.
Kisojen järjestelykomitea kiiruhtaa tuomitsemaan tapauksen sabotaasiksi. Kun raunioiden keskeltä löytyy naisen ruumis, päättelee rikosreportterimme, että murhaan saattaa sisältyä paljon yksityisempiä intohimoja. Uutispommi huipentuu jouluaattoon, jolloin Bengtson saa huomata joutuneensa seuraavaksi sarjamurhaajan listalla.
Elämä lööppien takana
Elokuvan alussa Nutleyn tyyli on jyräävä, kun uutistoimituksen hektinen jutunjuurten kaivelu paisutellaan shokkileikkauksin ja pauhaavin musiikkitaustoin oopperamaisiin mittoihin. Vähitellen kerronta rauhoittuu (tai katsojan silmä tottuu) ja tarinan käänteet sekä varsinkin ruotsalaisnäyttelijöiden osaaminen tempaavat mukaansa.
Aluksi tympeältä vaikuttavan Bengtzonin urakehitys ja yksityiselämäkin alkavat kiinnostaa. Uutistoimittajan työ on tietysti ammateista jännittävin heti yksityisetsivän jälkeen, mutta inhimillisesti kiehtovampia ovat kurkistukset Bengtsonin kotiin ja sänkykamariin. Paitsi työnsä, Annikalla on myös aviomies ja kaksi lasta. Työ vie molempia puolisoita ja lasten hoitovuoroissa on epäsuhtaa päivien venyessä. Kahdenkeskistä aikaa parille harvoin jää. – Eikö kaikilla pikkulasten vanhemmilla ole samanlaista?, kysyy Annika, kun mies valittaa seksinpuutetta.
Pääosassa Helena Bergströmin suoritusta voi luonnehtia työvoitoksi. Todelliset persoonallisuudet nähdään sivurooleissa, kuten kyyninen toimitussihteeri Reine Brynolfsson tai vanhoja hyviä, miesvaltaisia journalistiaikoja haikaileva Nils Langeby. Loistava Pernilla August hätkähdyttää nyt aivan toisella tavalla kuin Bergman-aiheiden papinrouvana tai Tähtien sodan Anakin Skywalkerin äitinä.
Kvällsprässenin empaattinen, kaikkia kuunteleva ja Bentgzonia loputtomasti tukeva päätoimittaja tuntuu kyllä liian hyvältä ollakseen ihan totta. Eikä parhain ratkaisu ole tietysti sekään, kun erään murhan motiiveista loppuhässäkässä todetaan vain, että ”se on pitkä tarina”. (HB)