Jos talonkokoiset robotit jatkamassa ikuista sisällissotaansa maapallolla kuulostaa kaukaahaetulta niin entäpä robottialuksen pakkolasku kuun pimeälle puolelle Sputnikin ja Apollo-ohjelman innoittajina?
Jos talonkokoiset robotit jatkamassa ikuista sisällissotaansa maapallolla kuulostaa kaukaahaetulta niin entäpä robottialuksen pakkolasku kuun pimeälle puolelle Sputnikin ja Apollo-ohjelman innoittajina? Michael Bayn kolmas Transformers-toimintapätkä vääntää salaliittonupin kaakkoon ja tarjoilee aiempaa juonikkaampaa roborymistelyä. Eikä tämä olisi Michael Bay -elokuva ellei silmäkarkki olisi hekumallista ja ohjaajan tarvaramerkinomainen siirappi sankkaa.
Fiksuksi elokuvaksi tätä ei edelleenkään paranne omalla nimellään mennä väittämään, mutta myönnettävä on että salaliiton kyhäily yltää yllättäviin ja odottamattoman huimiin mittoihin. Aineksia onkin runsaasti, mutta reseptin toteutus jää vajaaksi. Moninaisista aineksista koostettu elokuva yrittää yhdistää intergalaktisen sodan juppimaiseen teinielämään, eikä lopputulos ole täysin sulava tai tasapainoinen. Tarinan käänteet toimivat itse asiassa hyvin, mutta niiden välillä olisi ollut varaa terävöittää sanomaa. Vimmattu etenemistahto ja riittävästi hyviä aineksia pelastavat kuitenkin keitoksen.
Kriitikot rakastavat peittelemättömän mainosmaisten ja ajoittain sisällöltään onttouttaan kumisevien Bayn elokuvien haukkumista, joten tätäkin elokuvaa on lyöty — ja lyöty lujaa. Typerä, rasistinen, seksistinen ja monia muita yltiönegatiivisia adjektiivia on yhdistetty tähänkin viihdykkeeseen, mutta lopulta heppoisin perustein. Lapsenmielinen rymistely elää kieltämättä nostalgiahuuruista ja hellittämättömästä eteenpäin rynnimisestä, mutta juoni ei ole sen huonompi kuin valtaosassa Hollywoodin megaelokuvia, rasismia saa etsiä hyvin värittynein silmälasein eikä kamerakaan nuole naisvartaloita kymmenesosaakaan siitä mitä sarjan aiemmissa elokuvissa. Ylipitkä elokuva sen sijaan aivan ilmiselvästi on, ja maratonimainen loppuyhteenotto on taas kerran sarjan pisin — mutta myös tähänastisista paras. Vihaajat vihaavat, mutta kelpo jatko-osa tämä on.
Netflix tarjoaa elokuvan oikealla kuvasuhteellaan. Tietokoneella luotu John F. Kennedy olisi omimmilaan Barbie-elokuvan Keninä, mutta muutoin visuaalit ovat kohdallaan. Ääniraita hersyttelee yhtäaikaa mahtipontisia ja surumielisiä sävyjä musiikillaan ja rymistely toimii hyvin. Näitä elokuvia varten kotiteatteriin ostetaan subbareita ja takakaiuttimia. (IJ)