Ri­kas, mut­ta ha­ja­nai­nen pa­la gangs­te­rielämää newyor­ki­lai­sen Cot­ton Club -yö­ker­hon ympä­rillä 1930-lu­vul­la. Uni­ses­ti ete­nevä ta­ri­na näyttää elävältä ja le­pat­taa koh­tauk­sit­tain us­kot­ta­vas­ti, mut­ta ko­hee­sio on­tuu ja pai­no­tuk­set laa­haa­vat.

Ki­vu­liaan syn­ny­tyk­sen lä­pikäy­nyt elo­ku­va on pa­pe­ril­la herk­kua, mut­ta koh­da­tes­sa pet­ty­mys. Ehkä utui­sek­si jäävällä ja jäl­kiää­ni­te­tyltä vai­kut­ta­val­la ää­ni­rai­dal­la on tässä roo­lin­sa, mut­ta yh­den kat­se­lu­ker­ran jäl­keen ei juu­ri löy­dy syytä kai­vaa tätä uu­del­leen naf­ta­lii­neis­ta. Näin vaik­ka oh­jaa­ja­na on Fran­cis Ford Cop­po­la ja pääo­sis­sa omat kor­net­ti­soo­lon­sa vetävä Ric­hard Ge­re, nuo­ri Dia­ne La­ne, eng­lan­nin cor­leo­ne Bob Hos­kins ja mah­dot­to­man nuo­ri Ni­co­las Ca­ge.

Tämä on mu­si­kaa­li, mut­ta ei kui­ten­kaan ta­va­no­mai­nen sel­lai­nen ai­van ku­ten oh­jaa­ja tai­si ha­lu­ta­kin. Mu­siik­ki­nu­me­rot tah­dit­ta­vat ta­pah­tu­mia, mut­ta eivät suo­ra­nai­ses­ti vie niitä eteenpäin. Ai­koi­naan pa­has­ti flo­pan­nut ja bud­jet­tin­sa ylittä­nyt elo­ku­va näyttää täy­del­li­seltä, mut­ta ku­mah­taa tyhjältä vä­li­soi­tol­ta.