Kanadalainen Jon Mikl on kulkenut monilla mittareilla kadehdittavan elämän.
Kanadalainen Jon Mikl on kulkenut monilla mittareilla kadehdittavan elämän. 1970-luvun kehonrakennusmestaruuksista mies työntyi sankarirockin aallon kautta B-elokuvien päätähdeksi. Ryan Wisen ohjaama I Am Thor -dokumentti esittää perusteellisesti, kuinka lihaskimpusta kasvoi huumorintäyteinen supersankari Thor. Maskuliininen ilmapallonpuhaltaja ja rautapalkintaivuttaja esiintyi monien rocklehtien kansissa, muttei koskaan saanut aikaan sitä hittisävellystä, jolla olisi tunkeutunut valtavirtaan.
Elokuva noudattaa vahvaa kronologiaa. 1970-80-lukujen puolittaisiin menestysvuosiin kaipaisi pientä syvennystä, toista näkökulmaa. Syy Thorin tipahtamiseen ykkösketjun ulkopuolelle ansaitsisi tarkempaa tonkimista. 2000-luvun comebackin raadollisuus, toistuvat soittajavaihdokset, väkinäinen tuotteistaminen, lihasten katoaminen sekä lukuisat sairaudet näyttävät rockikonin haurauden. Illuusion ylläpitäminen osoittautuu mahdottomaksi, etenkin kun yleisö ei ole sankkalukuisesti vastaanottamassa. Ajoittain ääneen nauraessaan luulee seuraavansa hyvin tehtyä mukamenttia, sen verran uskomatonta hössötys pahimmillaan on.
Elokuvan päättävä lyhyt kiertue Suomessa ja Ruotsissa palauttaa yhtyeen uskon tuotteeseensa. Jopa lapsellisen suuriin mittasuhteisiin kasvavissa kommenteissa soittajat iloitsevat rehdisti siitä kuinka joku humalainen skandinaavi ”tulee muistamaan heidät aina”. Viihdetaiteilijan narsismia nauhoitetaan toistuvasti, onneksi varsin sympaattisella tavalla.
Rockdokumentti menestysorkesterista on helposti pelkkää glooriaa, ongelmat alkoholi-, huume-, raha- tai naissektorilla harvoin kasvattavat katsojan samaistumispintaa. Vähemmän menestyneen yhtyeen seuraaminen on piristävää vaihtelua, etenkin camp-arvon ollessa jokseenkin kympissä.
I Am Thor sykkii hyvää tahtoa ja mieltä. Miklin rakkaus ja intohimo kutakin elämänvaihettaan kohtaan hehkuu valkokankaalta. Vaikka jonkinasteinen pettymys kalvaa, ja suuri läpilyönti viihdealalla on jäänytkin saavuttamatta, löytyy haastatteluiden sisältä huima määrä iloa ja onnea. Lähimmäisten haastattelut muokkaavat päätähdestä todellisen kansanmiehen, jota suureellisen rocksirkuksen päätähden ei välttämättä tarvitsisi olla.
Night Visions –festivaali esittää elokuvan vielä kahdesti, perjantain ja lauantain alkuillassa Eerikinkadun Dubrovnik-ravintolassa. (VA)