E­lo­ku­va näyttää har­voin näin kau­niil­ta, tun­tuu har­voin näin hyvältä. Ki­ta­ris­ti Wil­ko John­so­nin elämää säi­keittäin yh­teen vetävä haas­tat­te­lu­do­ku­ment­ti on elävää ku­vaa puh­taim­mil­laan. Puh­tai­ta tun­tei­ta sekä puh­das­ta dia­lo­gia ai­heis­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat meitä kaik­kia. Elämästä ja kuo­le­mas­ta.

Wil­ko John­son on saa­nut kuo­le­man­tuo­mion. Hän on eh­ti­nyt kä­si­tellä syövän eh­dot­to­muu­den ja kuo­le­man lo­pul­li­suu­den, ja päättä­nyt elää jäl­jellä ole­vat kah­dek­san kuu­kaut­ta nop­pa ku­to­sel­la.

Ä­lyk­kyy­den täyttämä puo­li­tois­ta­tun­ti­nen haas­tat­te­lu­kol­laa­si vie John­so­nin lap­suu­den­mai­se­miin­sa Can­vey Is­lan­dil­le. Oh­jaa­ja Ju­lien Temp­le on­nis­tuu tuo­maan ki­ta­ra­san­ka­rin kat­so­jan eteen täy­sin rii­sut­tu­na. John­son ana­ly­soi elämän iha­nuut­ta kos­ket­ta­val­la ta­val­la, kuo­le­man­pel­koa hal­vek­suen. Kaik­ki vii­tat on re­vit­ty yltä. Kuo­le­man fi­lo­so­fiaa ei ole kos­kaan kä­si­tel­ty näin läm­pimällä lie­killä.

Ing­mar Berg­ma­nil­ta lai­nat­tu shak­kiot­te­lu vii­ka­te­mie­hen kans­sa käy rin­nas­tuk­se­na. John­son pe­lai­lee ja ju­tus­te­lee sa­mal­la, kuin va­hin­gos­sa, do­ku­men­tin­te­kijän ja kat­so­mon kans­sa. Se­kaan hän lai­nai­lee so­pi­via ot­tei­ta rak­kaim­mis­ta klas­si­kois­taan, eri­tyi­ses­ti John Mil­to­nin Ka­do­tet­tu pa­ra­tii­si sykäh­dyttää.

Kieh­to­va­na yk­si­tyis­koh­ta­na, Dr. Feel­good –ai­ko­ja ei pa­hem­min muis­tel­la. Muu­ten elämää käydään lä­pi tar­kas­ti. Taus­tal­le on upo­tet­tu ku­va­ker­ron­nal­lis­ta silp­pua: tai­de­som­mi­tel­mia ja hä­lyää­niä, luon­to­ku­vien no­peu­tuk­sia ja tie­to­ko­neen taus­ta­ku­via. Ku­vaus­pai­kat kui­ten­kin toi­mi­vat joh­to­lan­ka­na, haas­tat­te­lui­ta on teh­ty tar­kal­la har­kin­nal­la. (VA)