Suomalaista hyvä veli –järjestelmää fiktion keinoin peilaileva Jättiläinen edustaa esimerkillistä kulttuurityötä.
Suomalaista hyvä veli –järjestelmää fiktion keinoin peilaileva Jättiläinen edustaa esimerkillistä kulttuurityötä. Se hyödyntää juuri niistä aineksista, joista elokuvantekijöillä on mahdollisuus ammentaa. Esittää viihteen keinoin muita taiteenlajeja suuremmalle kansanryhmälle yhteiskunnan epäkohtia, todellisia tapahtumia riittävästi hyödyntäen.
Talvivaaran synty loi välitöntä uskoa kotimaisen kaivosteollisuuden kilpailukykyyn. Pörssit reagoivat, kansakunta kohisi. Jättiläinen näyttää sivusta yhden tulkintamallin siitä, miten tapahtumat Sotkamossa saattoivatkin mennä niin pieleen kuin ne lopulta menivät. Elokuvan tarjoamassa mallissa kukaan ei ole asioiden etenemisestä täysin tietoinen – puhumattakaan kykenevä estämään luisua. Tiedon kadotessa, todellisuudenkäsitys häviää. Insinöörit nousevat ympäristöasiantuntijoiden, kiire maltillisuuden, edelle.
Katsomo ei pääse uinumaan. Pekko Pesosen kirjoittama ja Aleksi Salmenperän ohjaama elokuva ei pakota katsojaa valitsemaan puolta. Tekijät tarjoavat jonkinlaiset avaimet valintaa varten, osoittelematta syyllisiä tarpeettomasti. Lopputuloksesta kehittyy kivenkovaa, kirkasnäköistä draamaa. Tilanteiden annetaan valmistua pienin elein, vahvan dialogin saattelemana. Uutishaastattelu- sekä virallisista asiakirjoista poimitut tekstinpätkät lisäävät elokuvan dokumentaarista uskottavuutta.
Salmenperällä on pystyssä muhkeat tukipilarit. Huomattavasti muhkeammat kuin ne, jotka ministeri Paula Lehtomäki aikanaan Sotkamoon alulle muurasi. Liikepoliittisen jargonin ja äänensävyn sisäistänyt uraaninkova Jani Volanen loihtii kaivoksen mukana rapistuvan toimitusjohtaja Pekka Perän. Epäselvän muminan takaa paljastuu syyllisyydentuntoinen liikemies, jatkuvasti murtumassa paineen alla. Jussi, urakiitonsa myötä tahtomattaan selkääntaputtelijoiden seuroihin ajautuva liiton virkamies, piirtyy Joonas Saartamon hillityllä liekillä. Näyttelijöidensä kautta Salmenperä jättää taitavasti myös paljon sanomatta, luoden epävarmoilla eleillä ja pienillä liikehdinnöillä lisäjännitteitä.
Jättiläistä ihmetellessä olisi helppoa sanoa sen olevan ”vain elokuvaa”. Miten nyt vaan tuntuu siltä, että tilanne olisi täysin päinvastoin. (VA)