Tarina harppaa vuoden 1991 Los Angelesiin, missä ennustus on käymässä toteen ja apinat siirtymässä sotajalalle.
Tarina harppaa vuoden 1991 Los Angelesiin, missä ennustus on käymässä toteen ja apinat siirtymässä sotajalalle. Sirkuksen suojissa lymyillyt ihmelapsi Ceasar joutuu tapahtumien keskiöön.
1970-luvun rotumellakoista kimmoketta ottava elokuva käynnistyy sirkustirehtööri Ricardo Montalbanin juontamana narraationa menneiden vuosien epäkohdista, joilta erämaavuodet ovat hänen suojattiaan varjelleet. Tideostamattomana tavoitteena tuntuu olevan palauttaa edellisen elokuvan apinapariskunnan poika takaisin näyttämölle, jonka kutsumuksen tämä pian kuuleekin. Pehmeäpuheisesta apinasta kehkeytyy kiehtovasti sotaisa gorilla, joka maistaa pian veren suussaan. Kuvaus on nykymittaapuulla katsottuna pehmeää, ja tulkinnat paikoin karkeakätisiä, mutta taipale on kiinnostava.
Levyltä löytyy sekä alkuperäinen teatteriversio, että 41 sekuntia pidempi versio. Ero on suurempi kuin sekuntimäärä antaisi ymmärtää, sillä studio päätyi aikoinaan koeyleisön reaktion pohjalta vähentämään verta ja miksaamaan loppukohtauksen pehmeämmäksi. Pidennetty versio edustaa siis paluuta synkemmille juurille, kun taas teatteriversion jälkikäsitelty loppu tuntuu kovin kömpelöltä.
Rosoiseen realismiin pyrkivä kuva näyttää rakeiselta ja puhuvan tummasävyiseltä. Mustemainen musta valtaa alaa, mutta väritoisto on miellyttävän vivahteikasta ja myös yksityiskohtia on tarjolla tyydyttävästi. Elokuva vaihtaa nyt aiempien osien sliipatun cinemascope-tyylin välittömämpään ja jokseenkin pienimuotoisempaan otteeseen, johon mahtuu myös muutama käsivaralta kuvattu otos, vaikka jälki vielä onkin rauhallista nykykatsannon mukaan. Ääniraita toimii vakaasti. Ekstroissa eristetty musiikkiraita pidennetylle versiolle, kaksi asiallista koostetta elokuvan synnystä (yht. 34 min.), juontamaton kooste ohjaajasta kuvauksissa (1 min.), traileri ja kuvagallerioita.
Elokuva on tässä arvosteltu kaikki 8 tähänastista Apinoiden planeetta -elokuvaa sisältävältä boksilta. (IJ)