Poi­ka­mai­sen in­ton­sa säi­lyttä­nyt mil­jardöö­ri kek­sii ta­van kloo­na­ta di­no­sau­ruk­sia ja ra­ken­taa näitä var­ten ko­ko­nai­sen hu­vi­puis­to­saa­ren. En­nen kaik­kien ai­ko­jen tu­ris­ti­mag­nee­tin avaa­mis­ta yleisöl­le pää­see ryhmä tie­de­mie­hiä ja kak­si las­ten­las­ta elämänsä kier­toa­je­lul­le.

Val­ta­van di­no­sau­rus­buu­min aloit­ta­nut Ju­ras­sic Park on mal­lie­si­merk­ki ajat­te­le­vas­ta efek­ti­sir­kuk­ses­ta — len­nok­kaas­ta silmä­kar­kis­ta, jo­ka hur­maa te­hos­teil­la, mut­ta lop­pu­jen lo­puk­si viih­dyttää hyvällä sa­dul­la. Kir­jai­li­ja Mic­hael Crich­ton kir­joit­ti ta­ri­nan alun­pe­rin sen lap­si­hah­mo­jen kaut­ta, ja vaik­ka hän sit­tem­min (on­nek­si) luo­pui tästä rat­kai­sus­ta, lei­maa tiet­ty viat­to­muus ja lap­se­no­mai­suus hyvällä ta­val­la ko­ko elo­ku­vaa. Fan­tas­ti­nen ta­ri­nan sie­men on saa­nut ympä­ril­leen hie­man Pe­ter Pan -tyy­li­siä tee­mo­ja lap­sia kam­mok­su­van tie­de­mie­hen (Sam Neill) ja tämän wen­dymäi­sen tyttöystävän (Lau­ra Dern) kaut­ta, eivätkä muut­kaan hah­mot il­ki­ku­ri­ses­ta pa­hik­ses­ta (Way­ne Knight) ai­na Ben­ja­min But­to­nin nuo­ruus­vuo­sia selväs­ti­kin elävään mil­jardöö­riin (Ric­hard At­ten­bo­rough) tun­nu ole­van hu­kas­sa hiek­ka­laa­ti­kon lei­keissä. Tämän let­kan oh­jaa­ja­na Ste­ven Spiel­berg on enemmän kuin mies oi­keas­sa pai­kas­sa.

Ju­ras­sic Park ei on­nek­si ole pelkkä te­hos­tei­den­sa sum­ma, mut­ta his­to­rian­kir­joi­hin elo­ku­va pää­see ni­men omaan te­hos­tei­den­sa joh­dos­ta. Elo­ku­vaa läh­det­tiin te­kemään pie­nois­mal­le­ja hyö­dyntävän stop mo­tion -a­ni­maa­tion ja suu­rem­pien me­kat­ro­nis­ten nuk­kien kaut­ta, mut­ta ku­vaus­ten ai­ka­na ILM:n tie­to­ko­ne­te­hos­teet nou­si­vat ohi ta­ka­va­sem­mal­ta. Lop­pu­tu­lok­se­na on että lä­hes kaik­ki otok­set, jois­sa näyt­te­lijät eivät ole lä­hi­kon­tak­tis­sa di­noi­hin on teh­ty tie­to­ko­neel­la.

Nyt tämä seik­kai­lu on tar­jol­la en­simmäistä ker­taa ikinä kol­mes­sa ulot­tu­vuu­des­sa. Elo­ku­vak­las­si­kon muut­ta­mi­nen kol­miu­lot­tei­sek­si jäl­kikä­teen herättää luon­nol­li­ses­ti en­simmäi­senä epä­luu­loa lop­pu­tu­lok­sen mie­lek­kyy­destä ja tar­koi­tus­pe­ristä, mut­ta moi­set aja­tuk­set haih­tu­vat jo al­ku­teks­tien ai­ka­na. Uu­si ti­la­ku­va vie täy­sin huo­maa­mat­ta ajas­sa 20 vuot­ta taak­sepäin ja ko­ke­maan seik­kai­lun uu­del­leen kuin en­simmäistä ker­taa — eikä siinä enää juu­ri kyy­ni­syy­del­le tai vas­ta­lau­seil­le jää si­jaa. Erittäin on­nis­tu­nut kon­ver­sio tuo ta­pah­tu­mat ko­meas­ti ko­ti­teat­te­riiin, eikä ko­ke­mus voi­si ol­la enää vai­kut­ta­vam­pi kuin jos di­not myös pu­ri­si­vat.

Bok­si sisältää uu­den 3D-ver­sion omal­la le­vyllään ja sen lisäk­si aiem­min jul­kais­tun 2D-ver­sion kaik­ki­ne ekst­roi­neen. Omal­ta le­vyltään löy­tyvä 2D-ver­sio on ident­ti­nen aiem­man ver­sion kans­sa, jo­ka on op­paas­sa ar­vioi­tu erik­seen.