Taus­tal­la pau­haa­vat me­lo­dianpätkät tois­tu­vat kylläs­ty­mi­seen as­ti. Eipä sil­ti, ne kuu­los­ta­vat al­ku­jaan­kin tu­tuil­ta. Tois­tos­sa on voi­maa. Mu­si­kaa­lio­suu­det poh­jaa­vat muu­ta­maan tart­tu­vaan vo­kaa­li­hyp­pyyn, vah­vas­ti mo­der­nis­ta pop­mu­sii­kis­ta lai­nat­tuun. Tuo­reen soit­to­lis­ta­ra­dio­po­pin yh­distä­mi­nen his­to­rial­li­seen elo­ku­va­ker­ron­taan tun­tuu vä­kinäi­seltä. Rat­kai­su on kui­ten­kin pe­rus­tel­tu, lä­hes pa­kon sa­ne­le­ma. To­tuu­den ni­missä La La Land -me­nes­tyssä­veltäjä­kak­sik­ko Benj Pa­sek-Jus­tin Paul on tyl­syttä­nyt hit­ti­kynänsä edel­lis­vuo­den best­sel­le­riin.

Viih­teen kau­pal­lis­ta­mi­sen esi-isä P.T. Bar­num piir­tyy kä­si­kir­joi­tuk­ses­sa aa­vis­tuk­sen to­del­li­suut­ta vä­rittäen. Se ol­koon viih­de-e­lo­ku­van etuoi­keus. Bar­num hyväk­syi­si va­lin­nan. The Grea­test Show­man jat­kaa Hol­lywoo­din me­nes­tys­mu­si­kaa­li­pe­rin­nettä kun­nial­la. Sekä ko­reog­ra­fian että la­vas­tus­rat­kai­sui­den puo­lil­la elo­ku­va pitää pin­tan­sa. Vi­suaa­li­ruo­ka ei va­li­tet­ta­vas­ti riitä kor­vaa­maan ta­ri­nan vas­ten­mie­li­sen al­le­vii­vaa­vaa in­hi­mil­li­syy­den te­ma­tiik­kaa. Hugh Jack­ma­nin ja Mic­hel­le Wil­liam­sin vä­lillä eivät ro­man­tii­kan ki­pinät sä­kenöi. Kes­kinäi­nen ke­mia on poik­keuk­sel­li­sen on­tu­va.

Viih­de­teol­li­suu­den syn­ty­ta­ri­na friik­ki­sir­kuk­sen kaut­ta on ra­ken­net­tu tun­teel­li­ses­ti tai­taen. Sen­ti­men­taa­li­suu­del­la­kin ra­jan­sa. Tai­teen ja viih­teen eroa­vai­suu­det, nämä krii­ti­koi­den ja ko­ko kan­san eri­mie­li­syy­det tehdään har­vi­nai­sen sel­vik­si. Ymmär­ret­ty. (VA)