Mad­rid kylläs­tyttää. Ju­lie­ta us­koo mai­se­man­vaih­don avit­ta­van. Tuo­re mie­systävä on suun­ni­tel­lut kai­ken val­miik­si, uu­si elämä au­to­mat­kan päässä odot­taa. Muu­ton ta­ka­na hais­kah­tai­si ole­van jo­tain mit­ta­vam­paa kuin vä­lissä ole­vat ki­lo­met­rit.

Sa­la­ma­nis­kus­ta, sa­tun­nai­nen ta­paa­mi­nen ka­dul­la muut­taa asioi­den suun­nan. Sa­la­peräi­ses­ti käyttäy­tyvän Ju­lie­tan te­ko­jen taus­tal­la on kuin on­kin suu­rem­pi sa­lai­suus.

Päätös jäädä aloil­leen va­paut­taa Ju­lie­tal­le omaa ai­kaa. Tuo­re mie­systävä ei tähän ka­len­te­riin mah­du. Ka­tu­ta­paa­mi­nen jää kai­ve­le­maan, ava­ten Ju­lie­tan lu­kon men­nei­syy­teen, ai­kaan, jon­ka hän oli tra­ge­dian vuok­si pyr­ki­nyt sul­ke­maan ta­ka-a­lal­le.

Päämäärä­tie­toi­ses­ti Ju­lie­ta ryh­tyy toi­meen. Hän kir­joit­taa päivä­kir­ja­muo­tois­ta kir­jettä, tun­nus­tus­ta his­to­rias­taan. Sa­mas­sa elämä­ker­rak­si kas­va­vas­sa hui­mas­sa kir­jeessä avau­tuu hui­kai­se­van elämän­ma­kui­nen ta­ri­na ih­mi­syy­den haas­teis­ta, yhtä­lail­la kas­vat­ta­mi­sen vai­keu­des­ta kuin ih­mis­suh­tei­den päät­tymättömästä myrs­kystä. Ai­kui­suus käydään lä­vit­se tar­kas­ti kuin his­to­rian­kir­jois­sa.

P­sy­ko­lo­gi­sen dra­ma­tii­kan suur­mes­ta­ri Ped­ro Al­mo­do­var on ujut­tau­tu­nut poik­keuk­sel­li­sen syväl­le mie­len syö­ve­rei­hin. Pa­luu ko­me­dias­ta ve­revän draa­man pa­riin, vah­van eu­roop­pa­lai­sen nai­sen sie­lun tul­kin­taan, on tär­keä päätös maa­no­sam­me elo­ku­va­pe­rimää silmällä pitäen.

Al­mo­do­var re­pii kes­ki-ikäi­sen nai­sen sie­lun ja sydä­men leväl­leen val­ko­kan­kaal­le. Oh­jaa­ja to­teut­taa sat­tu­maa, luo­den tyhjästä us­ko­ma­ton­ta draa­maa, ja täy­sin ve­den­pitäväs­ti. Al­ku­mi­nuut­tien sat­tu­man­va­rai­nen koh­taa­mi­nen toi­mii häm­mentävänä kouk­ku­na, kat­so­ja lu­ki­taan soh­va­tuo­liin vä­littömäs­ti. Al­mo­do­va­rin ky­ky ryt­mittää elo­ku­vaa het­kel­li­sillä yllä­tyk­sillä, lä­hes maa­gi­seen rea­lis­miin viit­taa­vil­la ele­men­teillä, on tyrmäävän te­ho­kas.

Vaik­ka per­he-elämässä kaik­ki pääl­li­sin puo­lin oli­si hy­vin, ei van­hem­muus ole help­poa. Al­mo­do­var ha­luaa näyttää per­he-elämän mo­niu­lot­tei­suu­den. Pääl­li­sin puo­lin on­nel­li­sel­ta vai­kut­ta­va ase­tel­ma ei tar­vit­se suur­ta­kaan säröä sär­kyäk­seen. Oh­jaa­ja ku­vaa lap­si­suh­det­ta kir­kas­silmäi­ses­ti, lap­sen tär­keys, äi­ti-, isä-, avio­puo­li­so- ja lap­si­suh­tei­den mo­ni­muo­toi­suus ja ro­soi­suus sy­ven­netään puo­les­sa­tois­ta tun­nis­sa elämän­mit­tai­sek­si vyyh­dik­si.

Kir­jal­li­suu­den No­be­lin muu­ta­ma vuo­si ta­ka­pe­rin po­kan­neen Ali­ce Mun­ron no­vel­leis­ta koos­tet­tu hui­kai­se­va elo­ku­va saa­pui elo­ku­va­teat­te­rei­hin elo­kuus­sa. (VA)