Elokuvassa The Wrestler näyttelijä Mickey Rourken naama näyttää yhtä parkkiintuneelta kuin hänen steroidipiikkien tikkatauluna ollut takapuolensa.
Elokuvassa The Wrestler näyttelijä Mickey Rourken naama näyttää yhtä parkkiintuneelta kuin hänen steroidipiikkien tikkatauluna ollut takapuolensa. Painijan ruumiista voimankoetukset ja kehon määrätietoinen rakentaminen ovat muokanneet vaikuttavan veistoksen. Se kerää naisten ja nuorison ihailua ja itkettää pieniä lapsia sekä joitakin Rourken ikätovereita, joiden aamuista kylppärin peilin edessä tulee filmin jälkeen entistäkin takkuisempia.
Ensiksi tietoisku. Anabolisten steroidien ja kasvuhormonin käyttö aiheuttaa miehillä kivesten surkastumista, rintojen suurenemista, aggressiivisuutta ja mielialojen vaihtelua euforiasta masennukseen. Amerikassa ammattipainijoiden kuolemilla ja väkivallanteoilla on arveltu useissa tapauksissa olleen yhteyttä steroidien käyttöön. Viimeisin uutinen kertoo, että Wrestler-elokuvassa anabolisia Randy ”The Ram” Robinsonille pukuhuoneessa kauppaavaa ”näyttelijää” epäillään kiellettyjen aineiden myynnistä myös tosielämässä.
Mutta Darren Aronofskyn elokuva on hieno. Showpainijan elämä jakautuu kolmeen jaksoon kuin marttyyrin kärsimysnäytelmää havainnollistava triptyykki. Nuoren haastajan voittoputki kehässä on enää muisto 80-luvulta. Viisikymppisenä lajin entinen vetonaula pyörii nostalgia-aktina kuihtuneilla palkkioilla tunkkaisissa saleissa harvenevan harrastajayleisön edessä. Kohtalon iskuna – tai anabolisten aineiden liikakäytön ennustettavana tuloksena – kehäraakki tuupertuu sydänkohtaukseen. Ohitusleikkauksen jälkeen uusi elämä on mahdollinen vain pienemmällä vaihteella. Tyytyykö Randy auringonlaskuun vai raivoaako valon sammumista vastaan?
Kunnianhimoisen ja uuvuttavan matemaatikkoelokuvansa Pi (1998) vainoharhasekoilulla esiinnoussut Aronofsky on vuosikymmentä myöhemmin oppinut pelkistämään, luottamaan kuviin ja näyttelijöihin. Wrestlerin on kuvannut dokumentaareissa ansioitunut Maryse Alberti. Otoksista löytyykin kasvoille lyövää välittömyyttä ja hetkeen tarttumisen paljasta todistusvoimaa. Suosikkini on Randyn kädessä tarpeettomaksi käyvä kuulakärkikynä, kun elähtänyt painisankari on näytöksen jälkeen antanut ne ainoat pyydetyt nimmarit kahdelle varttuneelle ihailijalle (toinen heistä elokuvan käsikirjoittaja Robert D. Siegel).
Randyn vierellä kulkee yhtä ravistuneita lajitovereita. Parhaista päivistä muistuttavat vain iskujen, vääntöjen ja hyppyjen tuottamat vammat. Randylla on kuulolaitteensa (jonka hän poistaa baarikierroksilla) ja nyt leikkausarpi rintalastan kohdalla. Miehen ei tarvitse kaivaa esiin ikänäön tuomia silmälaseja (tarpeiston hankkija ansaitsisi Oscarin luonteikkaasta panostuksesta antisankarin hahmotukseen) nähdäkseen, että ammatillisesti edessä on vain alamäkeä.
Comeback vai exit?
Paini on Randyn koko elämä. Välit tyttäreen pysyvät etäisinä lähestymisyrityksistä huolimatta. Evan Rachel Wood onnistuu tyttärenä, vaikka viimeinen kohtaaminen onkin juonen yliammuttu kauneusvirhe. Suhde seksibaarin tankotanssija Cassidyyn vaikuttaa sekin mahdottomalta, kun kumpikaan viihteen palvelualan ammattilaisista ei osaa sovittaa rajoja työn ja yksityiselämän välille.
Cassidyn kasvoilta näkyy naisen turhautuminen miesten viihdyttäjänä iskurepliikkien ja halvan erotiikan eltaantuneessa, sielua syövässä ilmapiirissä. Marisa Tomei tavoittaa saumattomasti hahmon ristiriitaiset tunteet elähdyttävässä roolityössään.
Aronofsky huomioi osuvasti myös sivuhenkilöt. Videopeli jalasmökissä naapuruston kakaran kanssa on kertova. Hetki vanhentuneen tietokonepelin parissa on pojalta ystävänpalvelus pihapiirin lempeälle jätille. Cassidyn 9-vuotiaan huoneessa The Ramin hahmosta kehitetty muoviukkeli ohittaa teknisemmät lelut ja innostaa lapsen leikkiin.
Randy kokeilee päivätyötä marketin tiskillä. Inspiroituneissa kohtauksissa hän nauttii työnilosta showlihamestarina. Mutta entinen elämä tunkee siviiliinkin, joten mies päättää yrittää lääkärin varoituksista huolimatta vielä viimeistä näytösottelua, oli tuloksena sitten comeback tai lopullinen exit.
Puitteiltaan mies on kaappi, muskeleista kokoon kursittu Frankenstein. Kohtaus autiossa tanssisalissa tyttären kanssa onkin suoraan Kaunottaresta ja hirviöstä. Romuluisen vastapainona nähdään naisellisia piirteitä ja eleitä. Koristeelliset trikoot kuuluvat showpainiin vakiona. Randyn tukka on pitkä kihara blondi, otsalta suittava leijonanharja, joka kotona pannaan tätimäiselle nutturalle. Viimeiseen koetukseen mies ei ehdi kampaajalle eikä solariumiin, vaan laittaa värit itse peilin edessä putkiloista.
Teatterin, sirkuksen ja urheilun välimaastoon sijoittuva painilaji näyttäytyy raakana kuin vuoropuhelussa mainittu filmi The Passion of the Christ. Pukuhuoneen puolella ammattilaisten veljeys on kuitenkin lämminhenkistä ja kannustavaa. Randyn koti on kehässä ja showpainille tyypillisen uhopuheen sijasta hän esittääkin rakkaudentunnustuksen elämäntavalle.
Rourken suoritus on järisyttävä. Näyttelijän kasvot ovat elämän jäljiltä kivettyneet naamioksi vähän leikellyn Michael Jacksonin tapaan. Silti niiltä aistii eloisuutta, joka venyy painijassa jaloudesta komiikkaan, pettymyksestä urheaan nousuun.
Päätösottelussa Randy The Ram uhrautuu vielä kerran palvovan yleisön edessä. Loistava kohtaus vertautuu Scorsesen Raivon härän nyrkkeilyeriin. Loppukuva on nerokas ja ainoa mahdollinen päätös tarinalle. (HB)