Jo Au­tot-e­lo­ku­va tun­tui aluk­si täy­sin ä­lyttömältä ideal­ta. Käytännössä se kui­ten­kin toi­mi. Niin Lent­si­kat­kin.

Au­tot osoit­tau­tui kai­kin puo­lin me­nes­tyk­sek­si ja sai jat­ko-o­san. Nyt vuo­ros­sa ovat len­to­ko­neet. Au­tot-e­lo­ku­vas­ta pitä­neenä­kin huo­kaan en­nen le­vyn hy­pis­te­lyä: voi­ko tätä ot­taa to­sis­saan?

Lop­pu­tu­los on uu­den ker­ran se, että voi. Se aut­taa, jos on lap­se­na in­nos­tu­nut len­to­ko­neis­ta ja koon­nut pie­nois­mal­le­ja. Sit­ten täy­tyy kääntää lap­suu­de­na­sen­ne esil­le. Ny­kypäivän lap­sil­la ei lie­ne tätä vai­vaa, ei ai­na­kaan al­le 12-vuo­tiail­la.

Lent­si­kat on haus­ka, vauh­di­kas elo­ku­va. Pi­xa­rin ta­paan se ei ole lä­peensä ame­rik­ka­lai­nen tuo­te. Fi­lo­so­fi­nen puo­li mei­naa jos­kus lip­sah­taa so­siaa­li­por­non puo­lel­le, mut­ta sen an­taa an­teek­si. Us­kot­ta­val­la ta­val­la voi­daan kä­si­tellä myös va­ka­via ai­hei­ta ku­ten lem­men­leik­kejä, ka­teut­ta, sai­raal­lois­ta kil­pai­lu­viet­tiä, kau­pun­ki­lais­ten ja maa­seu­dun vä­listä juo­paa sekä so­ti­laan post­rau­maat­tis­ta st­res­siä.

Sinänsä idea on sa­ma kuin 1960-lu­vun Aku Ank­ko­jen Pik­ku Pur­ti­lo –­sar­ja­ku­vis­sa. Jos in­hi­mil­lis­tet­ty sa­ta­ma­hi­naa­ja tun­tui toi­mi­van, mik­sei myös muun tek­nii­kan saa elämään ani­maa­tios­sa.

Dis­ney on suu­rim­pien krii­ti­koi­den mie­lestä en­sik­si rais­kan­nut eu­roop­pa­lai­set kan­san­sa­dut ja sit­ten opet­ta­nut ku­vit­te­le­maan eläi­mil­le in­hi­mil­li­siä omi­nai­suuk­sia. Jäl­kimmäistä ei to­sin voi­da lait­taa Dis­neyn piik­kiin, sillä sa­maan ovat syyl­lis­ty­neet ih­mis­suh­tei­den vai­keuk­sien al­la ali­ta­juis­ta voi­mat­to­muu­den tun­net­taan pro­ji­soi­vat koi­ra- ja he­vo­sih­mi­set sun muut jo ai­ko­jen alus­ta.