Da­niel Crai­gin de­byyt­ti­bon­dis­sa, Ca­si­no Roya­les­sa, oli oi­kea tun­nel­ma, tyy­li­ta­jua ja raik­kai­ta dy­naa­mi­sia ta­so­ja. Quan­tum of So­la­ce ei tar­jon­nut oi­keaa tun­nel­maa, ja dy­na­miik­ka oli suo­raan tie­to­ko­ne­pe­leistä. Tämä taus­ta pa­ni ar­ve­le­maan jo en­nen en­si-il­taa, että tiuk­ka oh­jaus­lii­ke on tu­los­sa. Näin pys­tyi päät­te­lemään myös oh­jaa­jan ni­mestä. Sam Men­des on laa­tuoh­jaa­ja, kun kat­soo ko­ko Ja­mes Bond -kaa­no­nia.

K­las­si­nen al­ku­koh­taus va­kuut­ti. Ta­kaa-a­jo ei ol­lut mitään par­kour-pomp­pi­mis­ta, vaan hie­nos­tu­neen ko­reog­ra­fin suun­nit­te­le­maa lii­kettä.

Tätä seu­ran­nut tun­na­ri­mu­siik­ki on silk­kaa nos­tal­giaa. Myös M:n men­nei­syys on ko­ko elo­ku­van pe­rus­ta­na. Ja van­ha kun­non As­ton Mar­tin DB5 hyrähtää käyn­tiin. Toi­nen jal­ka on kui­ten­kin ny­kya­jas­sa, mitä sym­bo­loi uu­si Ja­guar XJ. Jo­pa tämän edeltäjä x.350-mal­li vi­lah­taa ku­vas­sa, eikä sat­tu­mal­ta. Uu­des­sa. 007:s­sa kun­noi­te­taan ko­ko 50 vuo­den ru­pea­maa.

Ku­ten kai­kis­sa hy­vissä ro­maa­ni­sar­jois­sa, kat­so­ja unoh­taa pe­rin äk­kiä, mi­ten juon­ta kul­je­tet­tiin. Se lu­paa hyvää jäl­ki­mark­ki­noil­ta. Tähän on mu­ka­va pa­la­ta.

Sen kui­ten­kin muis­taa, että Bond pa­laa kuol­leis­ta kuin Sher­lock Hol­mes Reic­hen­bac­hin pu­touk­sil­ta, äi­ti­synd­roo­maa elävä pa­his on odo­te­tus­ti yk­si sar­jan par­haim­pia (Ja­vier Bar­dem), uu­si Q-va­lin­ta (Ben Whis­haw) on­nis­tui ja saa­tiin M, jo­ka toi­voak­se­ni jak­saa vielä muu­ta­man jak­son.

Kai­ken kaik­kiaan uu­sin Bond tar­joaa hie­non tun­ne­la­tauk­sen. Se on hy­vin har­vi­nais­ta toi­min­tae­lo­ku­vas­sa: näistä ih­mis­hah­mois­ta­han vä­littää. Kai­ken hui­puk­si tämä kos­kee myös pa­hik­sia, vaik­ka tämä ei ehkä lii­ty ruot­sa­lai­sis­ta tv-sar­jois­ta tut­tuun Ola Ra­pa­geen, jo­ka suo­riu­tui al­ku­koh­tauk­sen sa­la­mur­haa­jan roo­lis­taan pys­typäin.

A­laikäi­siä kat­so­jia tul­lee var­maan vi­deo­kier­rok­sel­la ilah­dut­ta­maan se, että Bond tun­tuu ny­kyään muis­ta­van mi­ten, mut­ta ei enää mik­si. Toi­sin sa­noen rak­kaus­koh­tauk­set ovat har­vi­nai­sen vä­hissä. Da­niel Craig luo en­ti­sestään­kin rea­lis­ti­sem­man agen­tin. Bon­dik­si tämä on pe­rin pal­jon.

Au­dio­vi­suaa­li­nen an­ti tar­joaa pal­jon ta­so­ja. Rau­hal­lis­ta ja hil­jais­ta on ilah­dut­ta­van pal­jon. Kun tar­vi­taan pai­net­ta, sitä saa­daan. Kat­soin elo­ku­van en­si­ri­vissä ja ko­ke­mus oli tästä huo­li­mat­ta ja ta­val­laan an­sios­ta eri­no­mai­nen. Var­sin­kin lop­pu­koh­tauk­set Skot­lan­nis­sa, Bon­din su­vun Sky­fall-kar­ta­nos­sa, piir­tyivät ko­mei­na muis­tiin.

Ry­minät on vai­kea lo­pet­taa hy­vin. Tässä­kin te­kijä­tii­mi on­nis­tui. Sky­fall nou­see 1960-lu­vun jäl­keis­ten ny­ky­bon­dien kär­keen Ca­si­no Roya­len rin­nal­le. (PS)