Balettielokuvan klassikko Punaiset kengät on innostanut pikkutyttöjä ja miksei poikiakin tanssin pariin.
Balettielokuvan klassikko Punaiset kengät (1948) on innostanut pikkutyttöjä ja miksei poikiakin tanssin pariin. Saakohan uusi kauhukertomus Black Swan vanhemmat ohjaamaan jälkikasvunsa turvallisempiin harrastuksiin, vaikka jääkiekkotreeneihin?
Syntyykö taidetta vain uhraamalla ehjä ja inhimillinen itsessään? Punaisissa kengissä henkistä tynkätaiteilijaa kuvasi veistokseksi valettu balettitanssijan nilkka. Uutuudessa Black Swan nähdään ballerinanuken torso särkyneessä soittorasiassa.
Tanssielämystä hakeva voi pettyä ohjaaja Darren Aronofskyn ylöspanoon. Punaisten kenkien maailmanmatkat ja mielikuvitukselliset koreografiat vaihtuvat ahtaisiin sisäkuviin ja harjoitussaleihin. Kappalevalintakin Black Swanissa on helppo, lähes balettiklisee. Kaikkihan tuntevat Joutsenlammen jo monista parodioista.
Jopa ummikko tunnistaa unissaankin Pienten joutsenten tanssin. Punaisissa kengissä soi sentään alkuperäismusiikki ja siinä tanssittiin oma pikku baletti. Black Swan vain varioi Tshaikovskin vanhaa sotaratsua. Aronofsky teki kuitenkin tietoisen valinnan lähtiessään liikkeelle vähemmällä kunnianhimolla kuin Powell ja Pressburger. Yleisö sulattaa taiteellisen lähtökohdan helpommin, kun psykoosijännärin pohjana on kaikkien tuntema klassikko, jonka voi ottaa vastaan itsestäänselvyytenä.
Ilman Natalie Portmanin hermoherkkää ja väkevää pääroolia Darren Aronofskyn elokuva ei olisi neljän tähden filmi. Black Swan sekoittaa kauhufantasiaa oletuksiin baletin ja taiteen maailmasta hullujen hommana.
Barbara Hersheyn esittämä äiti on entinen rivitanssija, joka elää unelmaansa tyttären kautta. Hän ei ole päästänyt aikuista lastaan itsenäistymään. Nina ei voi laittaa edes vessan ovea lukkoon, saati omaa huonettaan. Vanhemman riiston ja lapsen kapinan rajuus kasvaa lähes Brian De Palman Carrie-filmin mittasuhteisiin. Peiliä käytetään pirstaloitumisen vertauskuvana ja kaksoisolentoaihe toimii lisämausteena. Ninan harhoissa oven alta virtaava veri on kuvalaina Leopardimiehestä (1943). Samoin Ninan levottomuus alikulkukäytävän suulla muistuttaa sekin Jacques Tourneurin kauhuklassikosta.
Heikoimmillaan Black Swan selostaa itseään liikaa, kun pitäisi näyttää ja vaikuttaa. Usein tyydytään keskinkertaisiin ratkaisuihin. Ninan kilpasiskoina taitavat Mila Kunis ja Winona Ryder ovat vaarassa kutistua tyypeiksi.
Mutta kun neuroottisesta, äidin suitsimasta neitsyestä sukeutuu baletin toiseksi viimeisessä näytöksessä noitamainen musta joutsen, on katsoja valmis ojentamaan Portmanille kaikki mahdolliset pystit kultatarjottimella. Kohtaus huipentuu näyttämökuvaan, jossa tanssijan oman aistimuksen ja yleisön näkemän sovittamaton ristiriita jyrkimmin valottaa murtuvan mielen teemaa.
Punaiset kengät ja silmät
Punaisissa kengissäkin ratkaiseva hetki koettiin Joutsenlammen soolossa. Tanssin päättyessä leikattiin erikoislähikuvaan Moira Shearerin maskista. Portmanin naamio tavoittelee samaa hätkäyttävyyttä. Ninan mustat silmäkuviot Black Swanissa kaareutuvat kuin Punaisten kenkien Viktorian tummat rajaukset ja ripsien korostukset. Silmäkulmien punavärikin löytää paikkansa Ninan iiriksistä. Sukunimi Sayers muistuttaa sekin Sheareriä.
Ammattitanssijat ovat naureskelleet Black Swanille, mutta kyse ei olekaan itse baletista. Ei tämä syrjäytä Punaisia kenkiä tanssifilmin ykköspallilta. Baletti on vain kauhusadun kulissi.
Shearer oli Royal Ballet’n ensitanssija. Portman on tanssinut pienestä, mutta ei ole ammattilainen. Matthew Libatiquen käsivarakamera seuraa näyttelijää usein puolilähikuvassa selän puolelta. Selkeää kokonaisuutta vältetään, kun rakennetaan hermostunutta tunnelmaa. Näin pohjustetaan nuoren tanssitytön koti- ja työpaineista sekä sisäisestä hauraudesta johtuvaa romahdusta. Kokokuvien niukkuus peittää myös Portmanin puutteita tanssijana. Jaloillahan tanssitaan, mutta Portmanin jalkoja ei juuri näytetä. Vaativat kuviot suorittaa osaava stuntwoman, alan ammattilainen.
Kuten sisarfilmissä myös Ninan impressaari Thomas on vaativa, ihmisen omiva diktaattori. Vincent Casselin esittämä Thomas syö tanssijan suupalana. Punaisissa kengissä taide oli ykkönen rakkauden kustannuksella. Thomas pyrkii Ninan petiin sillä varjolla, että seksuaalisen vapautumisen kautta vasta syntyy taiteilija. Pomon seinällä on Rorschachin testikuvaa muistuttava maalaus. Se on yhtä aikaa eroottinen ja uhkaava, kuin musta joutsen. Harmi, ettei Casselin tanssipomo roolihahmona ole yhtä kiehtova.
Rorschach viittaa erilaisiin tulkintamahdollisuuksiin. Ninan omat virhepäätelmät johtavat syöksykierteeseen. Punaisissa kengissä täydellisyyden tavoittelu päättyi tanssijan kuolemaan. Black Swanissa Nina ei itse osaa valita tietään. Hän tuhoutuu kompromisseihin täyttäessään muiden toiveita – tai omia oletuksiaan niistä. (HB)