Entisyys on kuin ruusu, meille ovat jääneet vain nimet, runoili Umberto Eco aikoinaan.
Entisyys on kuin ruusu, meille ovat jääneet vain nimet, runoili Umberto Eco aikoinaan. Vuoden 2000 paras elokuva sai nimenä ruusulajikkeelta, mutta on muistikuvanakin täynnä jos ei tuoksua niin muuta eloa. Arvostelut ovat olleet kiittäviä, mutta niistä on saanut hieman yksioikoisen kuvan leffan sanomasta. Loppujen lopuksi tarinan päähenkilö, tylsää perhe-elämää viettävä, seksuaalisissa frustraatioissaan piehtaroiva keski-ikäinen mies (Kevin Spacey) menettää henkensä, mutta löytää lopulta järjen. Tämä jäi monelta kertomatta, samoin se, että kiinteistövälittäjä-vaimo (Annette Bening) se vasta pihalla olikin.
Tämä leffa on tarkoitettu toiselle kierrokselle eksyneille, jotka seurustelevat tyttäriensä ikäisten naisten kanssa. Mahtava musiikin käyttö (The Who: "Seeker", Free: "All Right Now") tukee 1970-luvun nuorten ja 1990-luvun minäminä-sukupolven välistä eksistentialistista ihmettelyä. Komissaari Erkki Liikanenkin kehui Brysselissä nähneensä tämän.
Eri ääniraitojen tehoista on paha mennä sanomaan juuta tai jaata, mutta joka tapauksessa niitä on molempia mielenkiintoista kokeilla. Eivät sinänsä häikäise kuten ei kuvakaan. Toimivaa keskitasoa. Ekstroissa dokumentti, ohjaajan ja käsikirjoittaja Alan Ballin kommenttiraita, storyboardeja, kaksi traileria, faktaruutuja ja DVD-ROM-osiossa käsikirjoitus. Muut luonnehdinnat, kts. R2 (Suomi). Jenkkipainos.