S­kop­je 1941. Sak­sa­lais­jou­kot mars­si­vat kau­pun­kiin. Kyläläis­ten elämä muut­tuu silmänräpäyk­sessä. Roh­keim­mat kan­sal­lis­mie­li­sistä, par­ti­saa­ni­liik­keen so­tu­rit, ke­hittävät suun­ni­tel­maa sak­sa­lai­sia vas­taan. Kum­mas­tel­len kaik­kea, elo­ku­van oma­na­tun­to­na toi­mii nuo­ri Zo­ran (Da­vid To­do­sovs­ki).

Nat­sien joh­ta­va up­see­ri Hans (Mik­ko Nou­siai­nen) val­taa juu­ta­lais­her­ro­jen lu­kaa­lin, kau­pun­gin hie­noin ta­lo kuu­luu mie­hittä­jil­le, alueel­li­nen hal­lin­ta on osoi­tet­ta­va kai­kil­la sek­to­reil­la. Elo­ku­van his­to­riaan ase­tet­tu­na poik­keuk­sel­li­sen ystäväl­li­senä esittäy­tyvä Hans palk­kaa naa­pu­ris­ta rou­van ko­titöi­hin. Nat­sin ei so­vi nurk­kia sii­vo­ta, sop­pia kei­tellä.

Jat­ku­vas­ta mo­raa­li­pai­nis­ta huo­li­mat­ta, Zo­ra­nin äi­ti Li­ca (Lu­ci­ja Ser­bed­zi­ja) suos­tuu apu­toi­miin vaik­ka yh­teis­työ­so­pi­mus ei lä­hi­pii­rin sil­missä suur­ta suo­sio­ta kerääkään. Oman per­heen mie­lestä lä­hei­nen kans­sakäyn­ti ar­ja­lais­mie­hittäjän kans­sa näyttäy­tyy muu­na­kin kuin pelkkänä uh­rauk­se­na.

Uh­rauk­sia va­pau­del­le on ase­tel­mal­taan var­sin toi­mi­va so­ta-ai­kaan si­joi­tet­tu pie­ni­muo­toi­nen draa­ma, kä­si­kir­joi­tuk­sen poh­ja on tut­tu mo­nis­ta olo­suh­teis­ta ja ti­lan­teis­ta. Ra­de Ser­bed­zi­jan yh­dessä poi­kan­sa Da­ni­lon kans­sa oh­jaa­ma elo­ku­va on selvänäköi­nen mik­ro­his­to­ria, ai­heen voi si­joit­taa mi­hin ta­han­sa kär­si­myk­sen, vai­kei­den va­lin­to­jen täyttämään maail­man­ti­lan­tee­seen. Uh­rauk­sia va­pau­del­le kä­sit­te­lee — al­ko­ho­lin voi­mal­la, ku­ten so­das­sa niin usein — vai­kei­ta per­heen­sisäi­siä va­lin­to­ja ja trau­mo­ja. Ser­bed­zi­jat eivät osoit­te­le, he jättävät uh­raa­jat tuo­mit­se­mat­ta.

E­lo­ku­van kan­sainvä­li­syys on sa­mas­sa sen pie­ni­muo­toi­nen on­gel­ma. Eri va­luu­toin tuet­tu teos on kan­sainvä­li­syyttään levällään. On täy­sin tur­ha väittää, et­teivätkö mo­nen­lai­set kie­li­muu­rit vai­kut­tai­si, hen­kilöoh­jaus on­tuu mo­nil­ta koh­din. Hah­mo­jen teot ja toi­min­nat eivät ole täy­sin ta­sa­pai­nos­sa. Re­hel­li­syy­den ni­missä, suo­ma­lais­ta näyt­te­lijä­työn laa­tua vä­hek­symättä, Mik­ko Nou­siai­nen ja Ant­ti Luu­sua­nie­mi hy­myi­le­vinä nat­sei­na vai­kut­ta­vat mai­to­po­jil­ta, ty­pe­riltä tuo­tan­nol­li­sil­ta va­lin­noil­ta.

Ma­ke­do­nian Os­car-eh­dok­kaak­si pää­ty­nyt Uh­rauk­sia va­pau­del­le sai Suo­men teat­te­rien­si-il­tan­sa 7. lo­ka­kuu­ta 2016. (VA)