Gil­mo­ren tyttö­jen jättämään tyh­jiöön is­tu­va draa­ma­ko­me­dia seu­raa isän ja tei­ni-ikäi­sen tyttä­ren yri­tyk­siä so­peu­tua lä­hiöelämään New Yor­kin vi­linän jäl­keen. Na­pak­ka ja me­nevä sar­ja ei ai­van yllä Gil­mo­ren tytöt -sar­jan ty­ki­tyk­seen, ja ot­taa ai­heen­sa vielä pykälän ver­ran enemmän huu­mo­ril­la, mut­ta ko­ko­nai­suus on ve­toa­va ja viih­dyttävä.

Yh-isän ja oman ää­nensä jo li­ki­main löytä­neen tyttä­ren seik­kai­lut sym­paat­ti­ses­ti ki­lah­ta­nei­den naa­pu­rei­den, kou­lu­ka­ve­rei­den ja se­ka­lais­ten tut­ta­vuuk­sien kans­sa ovat ener­gi­sen hyvän­tuu­lis­ta seu­rat­ta­vaa. Mo­ni tem­paus flirt­tai­lee kli­sei­den kans­sa, mut­ta ote on tästä huo­li­mat­ta ilah­dut­ta­van tuo­re. Sar­jan draa­ma toi­mii vai­vat­ta, mut­ta ei kos­kaan täy­sin ri­ko hi­ve­nen teennäistä ko­me­dian kup­laa.

Kol­men kau­den mit­tai­sek­si jää­nyt sar­ja tar­joaa ai­na­kin vielä näin en­simmäi­sellä kau­del­laan lup­sak­kaa ajan­vie­tettä.