Harva moderni elokuva aiheuttaa nostalgisia värinöitä alle 20 iässä.
Harva moderni elokuva aiheuttaa nostalgisia värinöitä alle 20 iässä. Kokemus on kuitenkin aina ajassaan ja kokijan elämäntilanteessa kiinni. Katsoin Matrixin poikieni kanssa. Myös elokuvaaja Jouko Seppälä intoutui tuoreeltaan ihmettelemään teknisiä innovaatioita.
Täytyy myöntää, että elokuva on kestänyt aikaa siirtyessään 4K-aikakaudelle. Paljon paremmin kuin osasin odottaa. Hieman tosin meinasin kyykähtää reilun tunnin kohdalla, mutta toiminta vei oikea-aikaisesti taas mukaansa.
The Matrix ammentaa menneestä materiaalista ja yhdistää sen omaksi synteesikseen, mm. osin kehnoistakin keinotodellisuuselokuvan edelläkävijöistä (Tron, Lawnmover Man, Strange Days, Brainstorm), itämaisista kungfu-elokuvista, Uudesta testamentista ja Liisasta Ihmemaassa.
Ainakin virtuaalimaailmaa kuvaavat esikuvansa Matrix peittoaa mennen tullen. Elokuvallisesti tätä voi kritisoida siitä syystä, että monet kungfu-elokuvien harrastajat pitävät koreografiaa alkeellisena. Matrixin etu on kuitenkin siinä, ettei edes elokuvan alussa tietämätön katsoja pidä seinillä kävelemistä tai kymmenien metrien loikkia talojen katoilla mahdottomina. Tyytyy vain ihmettelemään ja odottamaan tietoa, mistä kaikki johtuu.
Juonellisesti ontuu eniten päähenkilön nopea alistuminen todellisuudelle. Kuka uskoo näin nopeasti koko kuluneen elämänsä olleen virtuaaliharhaa tietojärjestelmässä? Myös väkivallan oikeutus puuttuu. Sankarit tappavat kymmeniä poliiseja eli tavallisia ihmisiä pitkät takit hulmuten. Ajatus johtaa äkkiä todellisuuteen ja jenkkien (ja Suomen) koulumurhiin. Silloisiin ja näkyisiin.
Nyttemmin alkaa tuntua, että elokuva matkii kaikkein eniten Platonin luolavertausta, jossa ihmiset elävät pimeydessä nähden vain toistensa varjot.
Efektipuolella tekijät luottavat innovaatioon, joka toteutetaan kohtausta kiertävällä kamerajärjestelmällä. Myös hidastetuilla luodeilla toteutetut kohtaukset ovat hienoja. Mutta vanhojakaan konsteja ei ole unohdettu: vaijereita tarvitaan, jotta hahmot pääsevät leijumaan. Kokonaisuus oli kuitenkin aikoinaan häkellyttävä. Ja toimiva edelleenkin.
Elokuvassa vilahtelee elimellisenä osana Nokian banaanimalli, mikä ainakin suomalaisissa herättää paljon ajatuksia.
UHD on armoton. Varsinkin alkupään pimeiden kohtausten rakeisuus suorastaan syöksyy silmille. Päähenkilöiden ihohuokoset erottuvat perin tarkasti. Musta on pikimustaa.
Levyllä on kolme levyä, 4K, BD ja ekstralevy. Ekstrat ovat pääosin tuttuja. Neljä kommenttiraitaa (introlla) jaettiin jo aikoinaan hauskalla tavalla filosofien, kriitikoiden, tekijöiden ja musiikin kesken. Dokumentteja on kaikkiaan 184 minuuttia. Musiikkia on kaikkiaa 195 min, peräti 41 biisiä omana kokonaisuuteen. Marilyn Mansonin musiikkivideo kalpenee rinnalla. Lisäksi mukana on traileri, tiiseri ja tv-mainokset. (PS)