1900-luvun alkuun sijoittuva, tosipohjainen kertomus itseoppineesta golflegendasta, joka kamppaili pienestä asti vakavan keskushermostosairauden kanssa, mutta ylsi silti suurempiin voittoihin kuin kukaan muu ennen häntä, ja joidenkin mielestä kukaan hänen jälkeensä.
1900-luvun alkuun sijoittuva, tosipohjainen kertomus itseoppineesta golflegendasta, joka kamppaili pienestä asti vakavan keskushermostosairauden kanssa, mutta ylsi silti suurempiin voittoihin kuin kukaan muu ennen häntä, ja joidenkin mielestä kukaan hänen jälkeensä. Rauhallisen hyväntuulinen draama, jossa vakavat aiheet ja vastoinkäymiset esitetään ylidramatisoimatta, mutta uskottavuus silti säilyttäen. Jim Caviezel tekee nimiroolissaan sympaattisen suorituksen, joka kaikesta päätellen säilyy myös uskollisena esikuvalleen. Elokuvan ainoa kritisismi on sen ajoittain seesteinen rytmi, mutta ottaen huomioon sen, että Jones on aikoinaan kommentoinut hänet hitaasti rampauttanutta ja lopulta tappanutta sairauttaan tyynesti sanoin ”We all have to play the ball as it lies”, kuulostaa tämäkin aiheelliselta tyylikeinolta.
Eritäin hyvä kuva, jonka heikkouksista osa on pitkälti sivutettavissa taiteellisina valintoina. Kuva ei ole ehdottoman tarkka, mikä on hieman yllättävää ottaen huomioon, kuinka uudesta elokuvasta on kyse, mutta jälki on silti miellyttävän yksityiskohtaista. Väristoisto ei ole täysin luonnollinen, vaan jälki on pikemminkin havaittavasti valkaistua ja ajoittain myös hieman tukkoista. Yksinkertaisen elegantti ääniraita, jolla sen enempää takakanavat kuin subbari eivät pääse loistamaan, mutta kaikki dialogista James Hornerin musiikkiin toimii miellyttävästi.
Ekstroissa ohjaajan ponneton kommenttiraita, perusmaking-of (17 min.), poistettuja kohtauksia (5 min.), leikittelyä kulisseissa (5 min.), anamorfinen traileri ja sekalainen kavalkadi mainosmaisia minidokkumentteja (11 min.) ja helmenä pohjalla arkistoista kaivettu pätkä oikeasta Jonesista ottamassa liikuttuneena vastaan St. Andrewsin kaupungin kunniatitteliä vuonna 1958 (3 min.). (IJ)