Parasta kotimaisessa kulttuurisekaannusten komediassa Vieraalla maalla on sen hervottoman tyylitietoinen juliste.
Parasta kotimaisessa kulttuurisekaannusten komediassa Vieraalla maalla on sen hervottoman tyylitietoinen juliste. Mansikanmakeaa, koristekuvioitua taustaa vasten päähenkilöt muikistelevat syötävän siirappisina. Vaikutelman kruunaa filmin nimen ”itämaisen” koukeroinen kirjoitusasu.
Kun suomalaiselokuvassa maahanmuuttajien urheiluseura Lainajussit vielä pelaa Tahko Pihkalan meille sovittamaa kansallispeliä kuin Lagaan-elokuvan intialaiset krikettiä, luulee jo melkein Suomen Bollywoodin syntyneen Ilkka Vanteen ohjauksessa.
Ja kyllähän katukuvan lisäksi väriä kaipaisi myös harmaan arkinen kotimainen elokuvailmaisu. Sitten Kaisa Rastimon Suolaista ja makeaa ei meikäläinen filmitaide ole tohtinut tyylitellä. Tulvikoon meidänkin valkokankaamme tyttömäistä pinkkiä, kuohuvaa kermavaahtoa ja koristeellista hattaraa. Sykkiköön elokuvateatterimme tummaan talveemme eksoottisen eroottista lemmen substraalia!
Juuttuu kuin seinään
Kermavaahdon sijasta Vieraalla maalla juuttuu kirjaimellisesti paskaan eteläpohjalaisessa ulkohuusissa. Jos elokuvan ideat ovatkin monesti kehityskelpoisia, on toteutus, jollei Pölhölästä, niin pöllimetsästä kotoisin. Jokainen toimiva kohtaus saa rinnalleen kaksin verroin joutokäyntiä ja vitsin alleviivaamista. Aivan liian usein kohtaus tuntuu ennen nähdyltä. Nyt matkitaan surutta telkkarin tilannekomedioiden sutkauttelua ja muka koomisia vastareaktioita.
Rohkeat rinnastukset, kuten maila aseena ja pelivälineenä, urheilu uskontona, kristinusko ja Islam, talttuvat kaikki takkuavaan toteutukseen. Nykypäiväiset teemat latistuvat tv-farssiksi. Nopea tuotantoaikatauluko pakotti tekijät helppoihin, ensiksi ilmaantuviin ratkaisuihin?
Ville Haapasalo on odotetusti sympaattinen kaksoisroolissaan komeana Omarina ja silmälasineen Matt Damonia muistuttavana tutkijanörttinä. Mainio näyttelijäkään ei silti voi mitään keskinkertaisille repliikeille ja motivoimattomalle tekemiselle. Irina Björklund on hukattu täysin Kielikoulu Babylonin opettajana, joka taantuu bimboksi blondiksi yhdestä Omarin vilkaisusta.
Inguusit ja pohjalaiset
Persoonallisimman vaikutuksen tekee Piero Steiner libanonilaisena Mahmudina, jonka pyhiinvaellus päättyy Seinäjoen pesäpallostadionille. Steiner saattaa myös omilla naamioileikeillään rakastavaiset lopuksi yhteen Miehuuskokeesta muistuttavassa kirkkokohtauksessa Lakeuden ristissä.
Monikulttuurisena komediana Vieraalla maalla on sarja lupaavia, mutta enimmäkseen tuhlattuja mahdollisuuksia. Mieliin jäävät lähinnä Kari Väänäsen ja Vesa Vierikon hautausurakoitsijaveljesten irralliset tokaisut, tai juonikuvion ”oikean” Omar Ghaalanin runollinen inguusisanonta tyttöystävän raskaudesta: ”Kun ruusu kukkii, on aika rasvata saappaat.”
Vieraalla maalla ei varmasti loukkaa mitään vähemmistöämme. Eniten pilkataan ”pohojalaasia”, ja hehän sen kyllä kestävät. Minulla huumorin rajat tulivat vastaan vain kerran. Punaisen ristin pakolaisleiri sodan runtelemalla seudulla soveltuu mahdollisimman huonosti keskinkertaisen komedian loppunäyttämöksi. (HB)