Ron Howar­din oh­jaa­ma draa­ma ker­taa on­nis­tu­nees­ti Ric­hard Ni­xo­nin ja Da­vid Fros­tin his­to­rial­li­sen te­le­vi­sio­haas­tat­te­lun syn­typ­ro­ses­sia. Elo­ku­va ot­taa po­liit­ti­sen shak­kiot­te­lun muo­don, jos­sa nälkäi­nen höttö-tv-juon­ta­ja (Mic­hael Sheen) haas­taa ras­kaan sar­jan egois­ti­sen ve­te­raa­ni­po­li­ti­kon (F­rank Lan­ge­la) ja löytää it­sensä al­taan syvästä päästä.

Ta­ri­nan kak­sin­tais­te­lujän­ni­te säi­lyy upeas­ti elo­ku­van lop­puun saak­ka, eikä kat­set­ta saa ir­ti kan­kaal­ta kuin sähkö­kat­kol­la. Ai­van te­kijöi­den ylistämä ver­baa­li­nen nyrk­kei­lyot­te­lu tämä ei sil­ti ole, sillä Frost vai­kut­taa tässä en­nen kaik­kea on­nek­kaal­ta pot­kusä­kiltä, jol­le Ni­xon päät­ti lo­pul­ta tun­nus­taa te­kon­sa.

E­lo­ku­va tois­taa haas­tat­te­luo­siot us­kol­li­se­na esi­ku­vil­leen. Haas­tat­te­lu­paik­ka on jäl­jen­net­ty vi­her­kas­ve­ja myö­ten al­ku­peräi­sestä, mut­ta elo­ku­van Ni­xo­nil­la tun­tuu ole­van pin­na hie­man ki­reämmässä ja kyy­nel hiu­kan tiu­kem­mas­sa kuin to­sielämän vas­ta­kap­pa­leel­laan. Sa­not­ta­va sil­ti on, että sekä Frank Lan­ge­la että edel­li­sessä roo­lis­saan Bri­tan­nian pää­mi­nis­te­ri To­ny Blai­ria näy­tel­lyt Mic­hael Sheen te­kevät mo­lem­mat lu­moa­vat ja var­sin us­kot­ta­vat suo­ri­tuk­set roo­leis­saan.

Po­si­tii­vis­ta on se­kin, et­tei elo­ku­va py­ri ra­jat­to­mas­ti ka­pi­ta­li­soi­maan draa­mal­li­sil­la täh­ti­het­killään, vaan Ni­xo­nin ero ohi­te­taan al­ku­teks­tien ai­ka­na ja it­se lop­pu­hui­pen­nus­kin tu­lee luon­te­vas­ti ikään­kuin puo­li­huo­mios­sa. Mii­nus­ta puo­les­taan tu­lee vä­liin lisä­tyistä feik­ki-do­ku­ment­tipät­kistä, joil­la kai yri­tetään tuo­da elo­ku­vaa lä­hemmäs ny­ky-y­leisöä.

Lue myös Han­nu Björk­bac­kan ar­vos­te­lu elo­ku­vas­ta: "­Ni­xon".