BBC:n suo­sit­tu, ny­kypäivään vie­ty Sher­lock Hol­mes –­te­le­vi­sio­sar­ja osoit­taa ta­val­laan, kuin­ka muut­tu­vai­sek­si on käy­nyt elä­vien ku­vien maail­ma. Oli mah­do­ton­ta ku­vi­tel­la vielä kym­me­nen­kin vuot­ta sit­ten, että te­le­vi­sion laa­tu­tar­jon­ta uh­maa elo­ku­va­tuo­tan­toa sa­maan ai­kaan, kun te­le­vi­sio on muut­tu­nut en­tistä tyhjänpäiväi­semmäk­si ylei­sellä ta­sol­la.

Yh­dys­val­lois­sa esi­mer­kik­si True De­tec­ti­ve tai Ga­me of Th­ro­nes ja Bri­tan­nias­sa Sher­lock osoit­ta­vat pai­no­pis­teen siir­ty­neen pois val­ko­kan­kaal­ta. Syynä lie­nee se, että Hol­lywoo­din tuo­tan­to­pa­nok­set ovat kas­va­neet gar­gan­tua­mai­sik­si, jol­loin ris­kejä ei yk­sin­ker­tai­ses­ti voi­da ot­taa. Te­le­vi­sio- ja mak­su­ka­na­vil­le teh­dyt par­haat sar­jat sar­jat ovat iso­ja in­ves­toin­te­ja en­ti­seen ver­rat­tu­na, mut­ta eivät niin iso­ja ris­kejä, että luo­vuus jäi­si kuk­ki­mat­ta.

Kun täl­lai­nen sar­ja on tar­peek­si suo­sit­tu, siitä tehdään vaik­ka­pa jou­lus­pe­siaa­li. Jos sar­ja on vielä­kin suo­si­tum­pi, siitä tehdään en­si-il­tae­lo­ku­va teat­te­rei­hin. Sher­lock Hol­mes ja kau­his­tut­ta­van mor­sia­men sa­lai­suus oli poik­keuk­sel­li­sen odo­tet­tu one-s­hot ja syrjä­hyp­py te­le­vi­sios­ta elo­ku­va­teat­te­riin. Useim­pien edeltä­jiensä ta­paan se ei oi­keas­taan ero­tu eduk­seen siitä, mitä on jo näh­ty.

Päin­vas­toin, hie­noi­nen yliy­ri­tys pa­nee tämän alit­ta­maan tv-sar­jan ta­son ja tun­nel­man. On ni­mittäin ma­kua­sia, pitääkö goot­ti­lai­sen kau­hun ja brit­ti­huu­mo­rin yh­dis­telmästä. Dic­ken­sin ai­ka­lai­sen Wil­kie Col­lin­sin ro­maa­nin Val­ko­pu­kui­sen nai­sen (1860, Sa­po-sar­jas­sa 1973) etee­ri­nen haa­hui­lu ryt­mit­tyy P.D. Wo­de­hou­sen ta­ri­nois­ta tu­tul­la nok­ke­lal­la sa­nai­lul­la.

Sinänsä idea on haus­ka: kak­sik­ko seik­kai­lee vik­to­riaa­ni­sen ajan Lon­toos­sa al­ku­peräis­ten Art­hur Co­nan Doy­len no­vel­lien ta­paan. Täl­lai­nen kään­tei­nen anak­ro­nis­mi so­pii kaa­no­niin, sillä kir­jai­li­ja it­se­kin kään­te­li ja vään­te­li luo­maan­sa maail­maa. Hol­me­siin kylläs­tyt­tyään hän tap­poi san­ka­rin­sa Reic­hen­bac­hin pu­touk­siin. Pai­ne kas­voi, ja Hol­mes saa­pui ta­kau­tu­ma­na seik­kai­le­maan Bas­ker­vil­len koi­ra –­ro­maa­nis­sa. Lo­pul­ta hän nou­si kuin Kris­tus kuol­leis­ta St­rand-leh­den si­vuil­le. Hän ei ol­lut­kaan kuol­lut. Maail­mas­sa elää edel­leen ih­mi­siä, jot­ka luu­le­vat Hol­me­sin ole­van oi­kea ih­mi­nen li­hoi­neen ja ve­ri­neen.