Facebook The Movie
Hollywood on varastanut elokuvaideani!
Facebook The Movie
Hollywood on varastanut elokuvaideani! Suunnittelin filmiä internetin ensimmäisen keskusteluverkon keksijästä Jarkko Oikarisesta. Iskevästi nimetyssä The OuluBox Network -leffassa seurattaisiin parikymppisiä nörttejä Oulun yliopistossa. 80-luvun lopun suomipoppi säestäisi ylioppilaskunnan toilailuja, joiden sivutuotteena mesen edeltäjä sitten syntyy.
Mutta menee tämä näinkin. Aaron Sorkinin fiktion vapaudella kirjoittama Facebookin yhteisösivuston luomiskertomus on täynnä intomieltä, nörttimäisen keskittynyttä energiavirtaa, ystävyyttä, uskollisuutta ja petoksia. Maailmanmaineen ja ison rahan häämöttäessä viattomien paratiisiin luikertelee käärme. David Fincher elokuvan ohjaimissa rekisteröi yksityiskohdat maanisen tarkasti, mutta kokonaisuuden huomioiden. Siis ihan kuin Mark Zuckerberg omissa rustailuissaan.
Vahvimmillaan Facebook The Movie on alkuvaiheissa siementen itäessä nuoren Markin mielessä. Zuckerbergin nerous on yhdistelyssä ja suurten linjojen – the big picture – näkemisessä. Hanakasti Mark hyötyy toisten pioneerityöstä, opiskelupaikkansa Harvardin sisäisestä verkkoyhteisöstä. Mutta hän kääntää ideat ympäri, melkein vastakohdikseen, löytääkseen niiden potentiaalin. Zuckerberg puhaltaa pienistä sytykkeistä täyden roihun. Elokuvan perusteella hänellä on siksi kattavin tekijänoikeus Facebookiin, niin epäsosiaalisesti kuin hän sosiaalista mediaansa rakenteleekin.
Sorkin ja Fincher rinnastavat hauskasti nörtit ja toimijat. Kun muu oppilaskunta bailaa bileissä, osa syventyy läppärin ääreen. Vuorottelevissa vertailuotoksissa toiset pojat vain paukuttavat hikisiä näppäimistöjään, kun ulospäin suuntautuneemmat nuorukaiset jo pelaavat räsypokkaa opiskelijaneitosten kanssa tai heittäytyvät yhteiseen stripteasetanssiin. Nörttien touhu vaikuttaa jos mahdollista verrokkiryhmää seksistisemmältä, sillä he ryhtyvät alkeellisessa yhteisömediassaan alhaisesti ja kostonhimoisesti pisteyttämään naispuolisia opiskelijatovereitaan näiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Sorkinin fiktiivisen version mukaan Facebook kehittyi alun perin vastaamaan puutteessa elävien tarpeisiin!
Kolmannen korvapuusti
Zuckerberg liittoutuu Napsterin Sean Parkerin (Justin Timberlake) kanssa. Pahamaineisen musiikin vertaisverkon perustajan suhteilla luodaan pohja Facebookin läpilyönnille. Pesästä potkitaan pois Zuckerbergin opiskelijatoveri ja ainoa ystävä, Eduardo Saverin (Andrew Garfield). Saverin oli Facebookin ensimmäinen toimitusjohtaja, joka järjesti alkupääoman ja hoiti bisnespuolta.
Jesse Eisenbergin Zuckerberg on ylivertainen kyky, mutta myös narsistinen sosiopaatti – välkky mulkku. Mark on huippuälykäs, mutta viisautta puuttuu. Hän oikaisee asian ytimeen, kun muut vielä miettivät lähestymistapoja, etiikkaa ja muiden tunteita. Zuckerberg ei ole synnynnäinen diplomaatti ja muut kokevat hänen oikeassa olemisensa ylenkatsovana ja alentuvana. Mark ei siedä muiden menestystä tai onnistumista, vaan pyrkii kateellisena vähättelemään kaverien ansioita nostaakseen omiaan.
Hakkeroidessaan Zuckerberg heilauttaa rannetta kuin Olli Mustonen pianon kimpussa. Puhe kulkee nopeasti kuin sormet näppäimillä. Eisenberg ryömii gurun nahkoihin Oscar-palkinnon arvoisesti. Uudehkon Solitary Man -filmin sivuosassa miellyttäneestä opiskelijateinistä kehittyy Social Networkin pääroolissa Jekyllin ja Hyden kaltainen monsteri.
Justin Timberlake esittää Parkerina sulavasti viehätysvoimaista roistoa, ideahautomon opiskelijaidyllin murtavaa ulkopuolista tunkeutujaa. Parker on se iso poika tai isoveli, jota ylivertaisena itseään pitänyt Zuckerberg katsoo ylöspäin, ja jonka karismasta hän tahtoo päästä osalliseksi. Parkerin supliikki sulavuus on sitä pääomaa, jota Zuckerberg arvostaa enemmän kuin tavanomaisen opiskelijaystävänsä Saverinin pientä, mutta alkuvaiheessa ydintärkeää rahallista sijoitusta. Mauri on tehnyt tehtävänsä ja mauri saa mennä. Andrew Garfield näyttelee osuvasti kaverinsa ideasta innostunutta ja sille uhrautuvaa kumppania, joka tulee hylätyksi ja petetyksi. Garfield onnistuu tuomaan esiin Saverinin loukatun katkeruuden, mutta myös surun menetetystä ystävyydestä ja yhteisestä tilaisuudesta. (Siltä varalta, että henkilöhahmoa tulee liian sääli, muistettakoon, että Saverin mainitaan nykyisinkin Facebookin toisena perustajana ja hän omistaa sivustosta yli miljardin dollarin arvoisen siivun.)
Laskukone päässä
Jo alkutekstejä edeltävä vuoropuhelu on zuckerbergilaisuuden läpileikkaus. Kahvilakeskustelu tyttöystävän (Rooney Mara) kanssa käydään nurinkurisena versiona romanttisten screwball-komedioden monimielisestä dialogitykityksestä. Väärinkäsitysten ja loukkausten ristituli osoittaa miehen elävän tunneilmaisultaan autistisessa tynnyrissä, josta hän kommunikoi vain omilla ehdoillaan. — Et ole halailevaa sorttia, toteaa Parker Markin käpertyneisyydestä.
Zuckerbergin pää on samanlainen laskukone kuin toisella kiipijällä äsken Teemalla nähdyssä Edgar Ulmerin mestariteoksessa Häikäilemätön (1948). Markin ilmeetön naamio pehmenee vain poikuuden menetyksen huumassa ja Zuckerbergin kohdatessa vertaisensa, ihailemansa Napster-neron.
Elokuva leikkaa aikaisin lakimiesten pöytään, josta loppumatka kuljetaan takautumin, muistoissa mutkitellen. Ulmerin klassikko käytti takaumia nerokkaasti, Fincherin ratkaisu on tv-sarjarutiinia. Välienselvittely loppuhuipennuksena olisi vanhanaikaista sekin, mutta kaveriporukan sidoksen ja hajoamisen kehittely on Social Networkin antoisinta psykologista tapainkuvausta. Onneksi neuvottelupöydässäkin huomio kohdistuu vastaväittelijöiden luonteisiin, itsekkyyden ja lojaalisuuden kamppailuun, jonka tuloksena ihanteet ja miljardi-imperiumit sortuvat kuin korttitalot.
Facebook-elokuva pyrkii havainnollisuuteen ja karsii tietoteknisen mumbojumbon. Läppärit ja näytöt ovat välttämätöntä rekvisiittaa, mutta niitä käytetään tehokkaasti oleelliseen. Muodon ja sisällön yhteinen rytmi mukailee Zuckerbergin vilkkaan laskelmoivaa aivotoimintaa. Perillemeno varmistetaan toistoilla niin, että me hitaammatkin ehdimme mukaan.
En ole Facebookissa, joten suosittelen Social Networkia tässä ja peukutan, että tykkään kyllä. (HB)