Häpeällisen nostalgisia tuntoja nostava boksinjärkäle Veijareita ja pyhimyksiä yllättää varsinkin alkupuolellaan järkeenkäypyydellään.
Häpeällisen nostalgisia tuntoja nostava boksinjärkäle Veijareita ja pyhimyksiä yllättää varsinkin alkupuolellaan järkeenkäypyydellään. Sankariparin ensikohtaaminen onnistuu hienosti.
Sarjan taso toki laski myöhemmin. Idea oli kuitenkin nerokas: tilataan John Barrylta legendaarinen sähköpianotinnitus/bassonatkuttelu tunnusbiisiksi, jaetaan kuvaa hienosti, ostetaan Aston DBD ja Ferrari Dino sekä kehitetään vastakkainasetelma F1-taustaisen brittilordin (Pyhimyksen jättänyt Roger Moore ennen Bondeja) ja Bronxin kasvatista Wall Streetin kuninkaaksi (Tony Curtis) nousseiden playboy-verbaalikkojen välille.
Yllättävän tarkka ja näyttävä kokokuva näinkin vanhaksi tv-tuotannoksi. Jälki on kuin elokuvaselluloidilta. Kaikkiaan kuusi levyä ja 24 jaksoa. Roger Moore ohjasi jaksot 8 ja 14. Jättiboksi on oltava talossa, jos isäntä tai emäntä on syntynyt ennen vuotta 1965. Voisi vain kuvitella, mikä vaikutus tällä olisi kotibileissä. (PS)