Yllä­ty­sa­po­ka­lyp­si rau­nioit­taa New Yor­kin ja pa­kot­taa ryhmän ker­ros­ta­lon asuk­kai­ta ha­ke­maan suo­jaa ta­lon­mie­hen (ta­ka­vuo­sien toi­min­tatäh­ti Mic­hael Biehn) pa­hanpäivän va­ral­le ra­ken­ta­mas­ta bunk­ke­ris­ta. Ker­ron­nan pää­pai­no on ul­koi­sen uhan si­jaan ryhmän sisäi­sissä jän­nit­teissä, jois­ta löy­tyy vä­hi­tel­len kyl­lik­si kim­mok­ket­ta kan­ni­ba­lis­miin ja kai­ken­lai­seen ka­ve­rei­den or­juut­ta­mi­seen. Tui­ki ta­val­li­sis­ta ih­mi­sistä muo­vau­tuu kai­ken rap­pion saat­te­le­ma­na vä­hi­tel­len zom­bie­mai­sia elämän­muo­to­ja, ai­van ku­ten maail­man­lo­pun kau­hu­ku­vis­sa on to­tut­tu nä­kemään.

E­lo­ku­van idea on hyvä, mut­ta ko­ko­nai­suus jää pe­rin nui­vak­si. Alun het­kel­li­nen hyvä mo­men­ti hu­ka­taan ja ko­ko hom­ma muut­tuu de­ge­ne­roi­tu­neek­si ör­vel­lyk­sek­si no­peam­min kuin sel­viy­tyjät eh­tivät tuh­la­ta tur­va­paik­kan­sa tar­joa­mat re­surs­sit. Gil­mo­re Girls -sar­jas­ta tut­tu Mi­lo Ven­ti­mig­lia saa­vut­taa uu­sia vas­ten­mie­li­syy­den mit­to­ja, mikä to­ki ker­too myös pä­tevästä näyt­te­lijä­työstä.