Tun­nel­mal­taan upein Ar­gen­ton kau­hu­teos al­kaa selvännä­kijä­luen­nol­la To­ri­nos­sa ja laa­je­nee äk­kiä sar­ja­mur­hik­si, jot­ka suo­rit­taa par­haan gial­lo­pe­rin­teen mu­kai­ses­ti sa­de­tak­ki­nen ja nah­kakä­si­nei­nen hah­mo. Pia­nis­ti (Da­vid Hem­mings) saa ju­tus­ta pak­ko­miel­teen ja al­kaa tut­kia ta­paus­ta. Jo­tain on ta­pah­tu­nut jos­kus kauan sit­ten, mut­ta mitä?

Juo­ni kul­kee jou­he­vas­ti, Gob­li­nin mu­siik­ki hyytää ja tun­nel­man luon­ti käy tyy­likkääs­ti. Tus­kin­pa missään elo­ku­vas­sa on ih­mi­sen näkö­muis­tia käy­tet­ty hyö­dyk­si näin hie­nos­ti kuin tässä.

Uu­sin­ta­kat­se­lul­ta pa­ri seik­kaa: juo­nen al­kuo­san mee­dio on kuin suo­raan Hergén sar­ja­ku­vas­ta Tint­ti ja seit­semän kris­tal­li­pal­loa (1948), jo­ka tun­tuu ole­van ita­lia­lais­ten oh­jaa­jien lem­pial­bu­mi. Elo­ku­va muis­tut­taa en­tistä enemmän An­to­nio­nin Blowu­pia. Kun­nia­no­soi­tuk­ses­ta lie­nee ky­se, kos­ka Da­vid Hem­mings pääo­sit­ti mo­lem­pia.

Ykkös­le­vy vas­taa Anc­hor Bayn R0-le­vyä eli on pitkä oh­jaa­jan leik­kaus. To­sin Fu­tu­re Fil­min ver­sio yltää sa­moi­hin se­kun­ti­lu­kui­hin kuin edellä mai­nit­tu R0-le­vy, jo­ten pe­riaat­tees­sa nyt pitäi­si ol­la tar­jol­la muu­ta­ma ylimääräi­nen mi­nuut­ti NTSC ja PAL-e­ro­jen ta­kia (to­sin ta­ka­kan­si ker­too pi­tuu­dek­si vain 123 min.). En kyllä pys­ty erot­ta­maan, mitä oli­si lisää. Toi­sel­la le­vyllä on puo­les­taan Ar­gen­ton lei­kaa­ma ly­hyem­pi vien­ti­ver­sio. Il­mai­su on nyt tiu­kem­pi, eikä ole ih­me, jos mo­ni fa­ni pitää tätä ver­sio­ta par­haa­na.