Hel­sin­kiläi­nen Night Vi­sions –­fes­ti­vaa­li esittää jo­ka­vuo­ti­ses­sa Fin­lan­dia-gaa­las­saan yh­den ko­ti­mai­sen elo­ku­van, jon­ka jär­jestävä ta­ho on ko­ke­nut esittä­mi­sen ar­voi­sek­si. Pe­rin­teek­si on myös muo­dos­tu­nut, että elo­ku­van te­kijä­kaar­tia on saa­pu­nut pai­kal­le haas­ta­tel­ta­vak­si, enemmän tai vä­hemmän al­ko­ho­lin­huu­rui­sis­sa tun­nel­mis­sa. Ar­vos­tuk­sen osoi­tuk­se­na vaih­toeh­toe­lo­ku­van­te­kijöitä koh­taan Fin­lan­dia-gaa­la toi­mii eri­no­mai­ses­ti, tuo­den sa­mal­la sel­keää lisäar­voa ja –nä­ky­vyyttä it­se fes­ti­vaa­lil­le. Ai­kai­sem­mis­sa gaa­lois­sa on esi­tel­ty har­vem­min, var­sin­kin kan­kaal­la, nähtä­villä ol­lei­ta teok­sia, ku­ten Jus­si Par­viai­sen Har­ma­ge­don, Is­mo Sa­ja­kor­ven Mer­kit­ty tai Ja­ri Ha­lo­sen Jou­lu­bi­leet. Nyt, vuo­den 2014 Fin­lan­dia-gaa­las­sa nähtä­villä oli Alek­si Mä­kelän Ro­ma­no­vin ki­vet vuo­del­ta 1993, uu­te­na di­gi­taa­li­se­na ko­pio­na al­ku­peräi­sestä 35 mil­li­met­rin fil­mistä siir­ret­tynä.

Suo­ma­lai­ses­ta toi­min­tae­lo­ku­vas­ta ei pal­joa pu­hut­tu ai­ka­na en­nen Alek­si Mä­kelän esi­koi­soh­jaus­ta. Yh­dessä Sa­mu­li Edel­man­nin ja San­te­ri Kin­nu­sen kans­sa ideoi­tu elo­ku­va ei kui­ten­kaan to­del­li­suu­des­sa ole toi­min­tae­lo­ku­va sa­nan var­si­nai­ses­sa mer­ki­tyk­sessä. En­nem­min­kin voi­si pu­hua poi­ka­mai­ses­ta seik­kai­lus­ta, jon­ka toi­min­nal­li­sis­sa koh­tauk­sis­sa on sisäl­ly­tet­tynä ko­mea an­nos vä­ki­val­taa. Pa­ri­kymp­pi­set nuo­ru­kai­set sai­vat idean­sa jol­lain il­veellä lä­vit­se me­dia­kei­sa­ri Spe­de Pa­sa­sel­le, jo­ka ojen­si kol­me mil­joo­naa mark­kaa käyttö­ra­haa. Lo­pul­ta elo­ku­va kier­si Suo­mea kah­del­la­kym­me­nellä ko­piol­la ja sai te­le­vi­sioen­si-il­las­saan­kin lä­hes mil­joo­na kat­so­jaa.

20 vuot­ta on teh­nyt elo­ku­val­le hyvää. En­simmäi­nen oma ko­ke­mus vuon­na 1994 uu­ni­tuo­ree­na Com­pact Vi­deos­ta vuok­ra­tus­ta nau­has­ta ei ol­lut ko­vin kum­moi­nen. Ame­rik­ka­lai­sen toi­min­nan uu­dis­tues­sa ko­vaa vauh­tia, agent­ti­seik­kai­lui­den jää­dessä omas­sa ar­voas­tei­kos­sa aut­ta­mat­ta jal­koi­hin, oli Ro­ma­no­vin ki­vet ”­huo­nom­pi kuin esi­ku­van­sa”. Ja sitä se on to­ki edel­leen.

Nyt, vuon­na 2014, nos­tal­gi­se­na kat­se­lu­ko­ke­muk­se­na ja ajan­ku­va­na on Ro­ma­no­vin ki­vet oi­keas­taan var­sin viih­dyttävä pouk­koi­lu. Se on kiistämättä ha­ja­nai­nen kä­si­kir­joi­tus­sil­pun keräi­lyerä, ir­ral­lis­ten koh­taus­ten on­tu­va yh­dis­telmä. Elo­ku­va, jos­sa juo­ni on pa­kol­li­nen pa­ha, syy päästä te­kemään mah­dol­li­sim­man näyttävää lop­pu­tu­los­ta. Se on myös ha­tun­nos­to 1980-lu­vun agent­ti- ja te­le­vi­sio­san­ka­reil­le, kuin härmäläi­nen ver­sio siitä, mitä vi­deo­vuok­raa­mot kat­se­luun le­vit­tivät. Teok­sen voi myös sa­noa ol­leen mo­nen suu­ren ko­ti­mai­sen tai­tei­li­jan pon­nah­dus­lau­ta. Se on syn­nyttä­nyt kan­sal­li­ses­ti ar­vok­kai­ta viih­de­tai­te­li­joi­ta, jo­pa Vin­tiöi­den kal­tai­sia il­miöitä.

Hen­kilöoh­jauk­sen puo­lel­la Alek­si Mä­kelä on ol­lut vielä har­joit­te­li­ja, nuor­ten näyt­te­lijöi­den oh­jaa­mi­sen ta­so ei sil­miä hi­ve­le. Laa­jat ac­tion-ku­vat ovat tain­neet kum­mi­tel­la ta­ka­rai­vos­sa enemmän. (VA)