J-P Val­keapää sai vuo­den 2014 par­haan elo­ku­van ja oh­jauk­sen Jus­sit elo­ku­val­laan He ovat paen­neet. Se on niin eri­koi­nen ja jo­pa mie­len­kiin­toi­nen työ, että se pa­nee ih­met­te­lemään, kuin­ka ju­ry on pääs­syt yk­si­mie­li­syy­teen. Sen ver­ran ris­ti­ve­toa tämä saa ai­kaan.

Jo ni­mi viit­taa la­ji­tyyp­piin, ja niitä riittää. Elo­ku­va al­kaa kou­lu­ko­ti­ku­vauk­se­na, kun än­kyttävä si­va­ri (Tep­po Man­ner) tu­tus­tuu viil­te­lyyn tai­pu­vai­seen tyttöön (Roo­sa Sö­der­holm). Ta­ri­na jat­kuu angs­ti­se­na nuo­ri­so­ku­vauk­se­na ja pää­tyy kes­kivä­lillä uu­den aal­lon pa­ko­kaa­hauk­seen. Sit­ten sa­vu­taan sa­la­peräi­sel­le mö­kil­le, jos­sa te­kijät pää­sevät vauh­tiin hip­pi­hen­ki­sen ja hy­vin ku­va­tun huu­met­ri­pin myötä. Ny­kypäivän aa­ta­mi ja ee­va tem­pais­taan tämän jäl­keen tu­tus­tu­maan Wes­tend-tyyp­pi­seen per­he­hel­vet­tiin, jos­sa kengät rii­su­taan jo te­ras­sil­la. Kun sieltä on sel­vit­ty, ta­tuoi­tu ja lä­vis­tel­ty help­po­heik­ki (mai­nio Pel­le Heik­kilä) ot­taa pa­rin me­run­sa huo­maan ja tar­joaa em­pa­tiaa ai­noa­na hen­kilönä ko­ko elo­ku­vas­sa. Kun me­no muut­tuu jo ai­ka­ta­val­la mie­len­kiin­toi­sek­si, pää­dytään päätä­pah­kaa huu­mau­sai­ne­lii­gan joh­dat­ta­maan sp­lat­ter-kau­huun.

Kaik­ki la­ji­tyy­pit käydään lä­pi, ja mie­leen tul­vii oh­jaa­jia men­neiltä vuo­sil­ta. Lop­pu­tu­los te­kee ta­val­laan vai­ku­tuk­sen, mut­ta on pe­rin se­ka­va. Ku­vaa­vaa on, että pää­hen­kilöi­den unet, ku­vi­tel­mat ja muis­ti­ku­vat tun­tu­vat ko­ko­nai­suu­des­sa sel­keim­miltä ja ymmär­rettä­vim­miltä. Tästä an­sio kuu­luu ku­vaa­ja Pie­ta­ri Pel­to­lal­le, jon­ka työn an­sios­ta elo­ku­va on saa­nut suo­ma­lai­sek­si elo­ku­vak­si poik­keuk­sel­lis­ta huo­mio­ta, muun muas­sa Gö­te­bor­gin ja Ve­net­sian elo­ku­va­juh­lil­la.