Ni­metön venäläi­nen me­ren­ran­ta­kau­pun­ki. Har­maasä­vyt­tei­set mai­se­mat näyttäy­ty­nevät toi­sis­sa sil­missä an­kei­na, toi­sis­sa ken­ties toi­voa herättä­vinä. Vii­dettä­kym­mentä käyvä Na­tas­ha asuu van­han äi­tinsä kans­sa ka­rus­sa ker­ros­ta­lo­kak­sios­sa. Il­lal­li­sel­la nau­ti­taan kaa­lia ja jau­he­li­haa.

Hil­jai­nen Na­tas­ha on työ­paik­kan­sa silmä­tik­ku — juo­ru­jen, jek­ku­jen ja nau­res­ke­lun yk­si­noi­keu­tet­tu koh­de. Työ pai­kal­li­ses­sa eläin­tar­has­sa ei pal­kit­se muu­ten­kaan. Na­tas­han vas­tuua­lue on jat­ku­vien leik­kaus­ten koh­tee­na, eläin­ten ruo­kin­ta­ku­luis­sa sääs­tetään ris­kejä kaih­ta­mat­ta. Yri­tys­joh­to syyl­listää, hen­kilö­koh­tai­suuk­sil­ta­kaan ei väl­tytä.

Siinä missä toi­sil­le pue­taan tässä elämässä pel­le­hat­tu tai toi­set ase­te­taan hä­peä­paa­luun, jou­tuu run­nel­tu Na­tas­ha suu­ren­nus­la­sin al­le ä­kil­li­sen ruu­miil­li­sen muu­tok­sen vuok­si. Dys­toop­pi­nen ter­veys­kes­kus toi­mii alus­ta­na uu­del­le elämäl­le. Vas­tuu­taan pa­koi­le­vat van­hat puos­ka­rit siir­te­levät Na­tas­haa rönt­ge­no­sas­tol­le. By­rok­raat­ti­sen pom­pot­te­lun vas­ta­pai­no, nuo­ri rönt­genlääkä­ri Pe­tya kiin­nos­tuu po­ti­laas­taan.

Hoi­to­vaih­toeh­to­jen puut­tues­sa, Na­tas­ha kär­sii vie­raas­sa ruu­miis­sa. Yh­teisö ei pidä sa­lai­suuk­sis­ta, kul­ma­kun­nan juo­ruämmät ryh­tyvät vä­littömään toi­meen. Vil­lit his­to­riat kas­va­vat sfää­rei­hin. Us­kon­nol­li­set ver­taus­ku­vat, rii­vaa­jat ja per­ke­leet, mars­si­vat kel­la­reis­taan. Saar­naa­ja nos­taa kä­tensä koh­ti tai­vai­ta hal­le­lu­jaa huu­taen.

Muu­tos­ten ai­koi­na, mo­ni­kult­tuu­ri­suu­den ja eri­lai­suu­den su­vait­se­mi­sen päi­vinä, ul­ko­puo­li­suu­den tun­net­ta on ku­vat­tu run­sain eri ta­voin. Yhtä­lail­la myös elo­ku­van­te­kijät ovat lä­hes­ty­neet rak­kau­den si­sintä ava­ra­kat­sei­ses­ti, hen­kistä ja fyy­sistä kiin­ty­mystä kun on myön­net­ty ole­van jos jon­kin­lais­ta. Pri­mi­tii­vi­nen pe­rus­viet­ti, rak­kau­den ikui­nen kai­puu ja sub­jek­tii­vi­nen mie­li­hyvän­ta­voit­te­lu saa­vat pak­ko­miel­tei­siä piir­teitä. Zoo­lo­gy on omi­tui­nen rak­kaus­ta­ri­na, mo­der­nia ai­kaa ku­vaa­va freaks­how, jo­ka näyttää myös rak­kau­den vil­pil­li­set puo­let.

E­lo­ku­va aset­taa eläin­kun­nan sa­mal­le lähtö­vii­val­le ih­mis­ten kans­sa. Hä­kissä ole­vaa api­naa ihail­laan, sitä ruo­ki­taan. Hä­kin ul­ko­puo­lel­la ole­va api­na on tur­val­li­suus­ris­ki, pe­rus­te ka­dun puo­len vaih­ta­mi­sel­le. Zoo­lo­gy näyttää ra­ja­ta­pauk­sia, hä­kistä ulos tu­le­via ja häk­kiin sisään me­ne­viä. Se ky­syy kat­so­jal­taan tär­keän ky­sy­myk­sen. Ku­ka lo­pul­ta on eläin­tar­han asuk­ki ja ku­ka ei?

Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Ivan I. Tver­dovs­ki yh­dis­te­lee tyy­li­la­je­ja vil­lis­ti. Synkän ul­koa­sun pääl­le ra­ken­net­tu, maa­gi­seen rea­lis­miin kal­lel­laan ole­va kä­si­kir­joi­tus, on lo­pul­ta kat­sot­ta­vis­sa myös puh­taa­na mus­ta­na ko­me­dia­na. Elo­ku­va an­taa uu­del­le Äi­ti Venäjäl­le em­pa­tiaa tih­ku­van Pe­tyan kas­vot, muun kaar­tin edus­taes­sa van­haa, pel­koon no­jaa­vaa kou­lu­kun­taa. Vil­linä heit­to­na, sää­tiö­ra­hoit­tei­nen kan­taaot­ta­va elo­ku­va kan­nat­taa ny­ky-Venäjällä esittää useam­man tul­kin­nan mah­dol­lis­ta­van filt­te­rin lä­vit­se.

Mo­ni­se­lit­tei­syy­dessä, tai -se­littämättö­myy­dessä on­kin Ivan I. Tver­dovs­kin elo­ku­van iha­nuus. Vaik­ka ra­kas­tai­si pii­lo­tet­tu­jen tee­mo­jen kai­va­mis­ta elo­ku­van si­suk­sis­ta, Zoo­lo­gyn kieh­to­vuus on sen lu­kui­sat tul­kin­ta­mah­dol­li­suu­det. Nähdäk­se­ni pa­ras tul­kin­ta on ol­la miet­timättä ko­ko asiaa. (VA)

Venäjän­kie­li­nen, eng­lan­nin­kie­li­nen teks­ti­tys.