Tiikerin oma elokuva muistuttaa Pokémon-villityksen keskellä perinteisemmän animaation kerrontakeinoista.
Tiikerin oma elokuva muistuttaa Pokémon-villityksen keskellä perinteisemmän animaation kerrontakeinoista. Mulanin, Tarzanin ja kohta ensi-iltansa saavan Dinosauruksen suursatsausten rinnalla Disney tekee myös pienempää, pienemmille tarkoitettua piirrossatua.
Pokémonin turboactionin rinnalla Tiikerin oma elokuva on tshehovilaista tuumailua. Kun pokéfilmi syöksyy suoraan tapahtumien keskelle ja tutustuttaa jo ensikuvillaan uusiin henkilöihin, Disneyllä luotetaan verkkaiseen turinointiin. Satu alkaa kirjan kansien avaamisesta ja johdattaa ennalta tuttujen hahmojen turvallisessa seurassa yksinkertaisten perusasioiden äärelle.
Nalle Puh-kirjaklassikon filosofointeja piirretty ei yritäkään tavoitella, mutta ystävyydestä, yksinäisyydestä ja erilaisuuden tunteista Tiikerin oma elokuva ammentaa lämmintä sanomaa talvipimeään iltaan.
Elokuvakulttuuria lapsille
Alun ”elävää” jaksoa lukuun ottamatta, Tiikerin oma elokuva ei keinoillaan yllätä. Tv:stä ja videoilta tuttu, yksiulotteinen ja melko lattea yleisilme ei parane valkokankaalle levitettynä. Pikkukatsojat tarina kuitenkin lumoaa. Nuorimmat heittävät spontaanisti kommenttejaan ja vähän isompien innokkaat silmät ja muikistuvat suut kertovat aidosta ihastuksesta.
Tarinassa Tiikeri huomaa, ettei hänelle tahdo löytyä toista yhtä raisua pomppukaveria. Niinpä raitaveikko suunnistaa etsimään sukupuutaan, jossa järkeilee oman tiikeriperheensä asustavan. Puolen Hehtaarin Metsä on kuitenkin rajallinen eikä Risto Reippaan lelunurkkaan montaa petoeläintä mahdu. Lopulta Tiikeri havaitsee, että perhe löytyy lähempää kuin arvaakaan, kun Ruullakaan ei ole vielä isoa veljeä…
Disneyn olikin jo aika nostaa Tiikerin nimi elokuvan otsikkoon. Aika rasittaviahan nämä Nalle Puhin flegmaattiset vakiohahmot olisivat ilman anarkistista tikruenergiaa. Jarkko Rantanen tavoittaa täydellisesti Tiikerin herkullisen ilmaisutyylin, jossa riemastuttavat uudissanat sekoittuvat tuttujen merkitysten raikkaasti kierrätettyyn uusiokäyttöön.
On hyvä, että edes loppuvuodeksi osuu lapsille sopivien teatterielokuvien suma. Näytännöissä vallitseva meteli kertoo tv:n ja videoiden ääreen totutettujen pienokaisten elokuvakasvatuksen tarpeesta. Kulttuuri voi kuitenkin kehittyä vain, jos tarjolla on laadukasta ohjelmistoa. Kaivataan myös satsausta suomalaisten koko perheen elokuvien tuotantoon. Jospa Olli Saarelan Rölli räjäyttäisi ensi vuonna pankin ja aloittaisi kotimaisen lastenfilmibuumin? (HB)