S­tieg Lars­so­nin yli 600-si­vui­sen ri­kos­ro­maa­nin ah­mai­see in­nois­saan pa­ris­sa il­las­sa. Syynä ei ole te­kijän oma­peräi­syys tai poik­keuk­sel­li­nen lah­jak­kuus. No­be­lin pal­kin­toa 50-vuo­tiaa­na vuon­na 2004 kuol­leel­le Karl Stig-Er­land Lars­so­nil­le ei tar­vit­se pos­tuu­mis­ti­kaan odo­tel­la. Ruot­sa­lais­kir­jai­li­ja suol­taa van­ha­nai­kais­ta dek­ka­ri­mys­tee­riä, jon­ka hen­kilö­hah­mot ovat kli­sei­siä, vuo­ro­pu­he­lu kan­keaa ja juo­nen­pu­non­ta niin la­veaa ja uu­vut­ta­van yk­si­tyis­koh­tais­ta, että jän­ni­tys­ta­ri­nan kieh­to­vin ai­nes uh­kaa jäädä si­vu­pol­ku­jen al­le.

Sil­ti Mie­het jot­ka vi­haa­vat nai­sia on nau­tin­to lu­kea. Eh­tymättömästä ma­te­riaa­lis­taan Lars­son la­taa ka­saan vas­tus­ta­mat­to­man pa­la­pe­lin. Dek­ka­ri­pe­rin­teitä kun­nioit­ta­va ta­pa lisätä tie­tomäärää kut­kut­ta­vi­na an­nok­si­na kou­kut­taa. Lu­ki­ja naut­tii siitä, että jo­kai­sen lu­vun jo­kai­nen kap­pa­le voi ol­la har­ha-as­kel tai herättää vain uu­sia ky­sy­myk­siä, kuin avai­si lo­pu­ton­ta sar­jaa kii­na­lai­sia laa­ti­koi­ta.

Lars­so­nin mam­mut­ti­dek­ka­ri on siis eri­no­mai­nen pe­rus­ta tuh­dil­le kri­mi­naa­lie­lo­ku­val­le. Ai­neis­ton jän­tevöittä­mi­nen tiu­koil­la leik­kauk­sil­la ja si­vu­haa­ro­jen ty­pistä­mi­sellä vain pa­ran­taa jut­tua, jo­ka pe­rus­tuu vuo­si­kym­men­ten ker­ros­tu­mil­le, su­vun sy­si­mus­til­le sa­lai­suuk­sil­le sekä mys­tiik­kaa ja sa­la­teitä hyö­dyntä­vil­le sar­ja­mur­haa­jil­le.

Mes­ta­riet­sivä Blomk­vist ja Su­per-Pep­pi

Hyvästä ro­maa­nis­ta tu­lee huo­no elo­ku­va, huo­nos­ta hyvä. Minkä­lai­nen Poh­jois­mai­den lue­tuim­mas­ta kir­jas­ta, Lars­so­nin mam­mut­ti­dek­ka­ris­ta? Tans­ka­lai­sen Niels Ar­den Op­le­vin Mie­het jot­ka vi­haa­vat nai­sia on komp­ro­mis­si. Fil­mi va­kuut­taa ruot­sa­lai­sel­la osaa­mi­sel­la ja näyt­te­lijöillä. Lars­son tar­joi­lee juo­nen­kou­ke­rot. Mut­ta il­man Mic­hael Nyq­vis­tiä ja var­sin­kin Noo­mi Ra­pa­cea teos kiin­nos­tai­si vain en­nak­ko-o­do­tus­ten va­ras­sa.

Toi­mit­ta­ja Mi­kael Blomk­vist tut­kii Van­ger-kon­ser­nin pää­joh­ta­jan su­ku­lais­tytön ka­toa­mis­ta. Van­hus epäi­lee Har­riet Van­ge­rin tul­leen mur­ha­tuk­si 60-lu­vul­la eris­te­tyllä He­de­byn saa­rel­la. Ri­kok­ses­ta keh­key­tyy dek­ka­ri­pe­rin­teestä mu­kail­tu sul­je­tun saa­ren ar­voi­tus, jos­sa ko­ko Van­ge­rin klaa­ni on epäil­tynä.

A­vuk­si per­hey­ri­tyk­sen sa­lai­suuk­sia rat­ko­maan tu­lee goot­ti­punk­ka­ri Lis­beth Sa­lan­der. Tie­to­ko­ne­hak­ke­ril­le am­mat­tie­tiik­ka ei ole es­te, vain hi­das­te. Eri­pa­ri­val­ja­kon sel­vi­tyk­set osoit­ta­vat Har­rie­tin jou­tu­neen vuo­si­kym­me­niä kestä­neen ja yhä jat­ku­van mur­ha­sar­jan pää­to­dis­ta­jak­si. Us­kon­nol­li­set ve­riuh­rit il­mai­se­vat ra­sis­mia ja nais­vi­haa.

Lars­so­nin idea­tul­vas­ta riittää poi­mit­ta­vaa kah­teen ja puo­leen tun­tiin. Hen­kilöitä on kar­sit­tu, mut­ta osa kil­pis­tyy fil­missä­kin tyy­peik­si. Kä­si­kir­joi­tus oi­koo ro­maa­nin mut­kat, leik­kaa tois­tot ja yh­dis­te­lee hen­kilöitä. Sil­ti ai­neis­ton run­saus selättää elo­ku­van. Mil­len­niu­min toi­mi­tus, oi­keus­jut­tu ja van­ki­la­reis­su, ri­kos­tut­ki­mus­me­to­dit, naisvä­ki­val­ta, Sa­lan­de­rin taus­tat ja san­ka­ri­pa­rin kos­tot vas­tus­ta­jil­leen ah­de­taan mu­kaan. Jän­tevällä tii­vistä­mi­sellä tämä ei oli­si on­gel­ma. Mut­ta Op­lev la­ven­taa ja ve­nyttää, jol­loin kes­kus huk­kuu ja ydin ka­toaa pi­ka­ke­lauk­sel­la suol­let­tui­hin si­vu­juon­tei­siin.

Sar­ja­mur­haa vai saip­pua­sar­jaa?

Pois on jä­tet­ty Blomk­vis­tin sän­ky­hyp­pe­lyt, jo­ten toi­mit­ta­ja on­kin se­li­baa­tis­sa elävä ero­sink­ku. Nais­ju­tut eivät ol­leet kir­jan an­toi­sin puo­li, mut­ta raak­kaa­mi­nen pie­nentää pää­toi­mit­ta­ja Eri­ka Ber­ge­rin (Le­na End­re) ja Ce­ci­lia Van­ge­rin (Ma­ri­ka La­gerc­rantz) pistäy­ty­jik­si.

On­nek­si Nyq­vis­tin kar­hean syvä ka­ris­ma kan­taa. Näyt­te­lijä luo li­haa ja luon­net­ta sin­ne­kin, missä al­ku­teok­ses­sa oli auk­ko­ja. Näyt­te­lijän jous­ta­vuut­ta ku­vaa hie­man ta­hat­to­man koo­mi­ses­ti se, että Nyq­vist on elo­ku­van Han­ni­bal Lec­te­rin su­kui­sen sar­ja­mur­haa­jan ar­moil­la se pe­lot­ta­vam­man näköi­nen hah­mo! Lars­so­nin kiin­nos­ta­vin luo­mus on kui­ten­kin Sa­lan­der, jo­ka Ra­pa­cen esittämänä on pa­ras­ta mai­nos­ta nenä­ren­kail­le, silmä­kul­ma­ko­ruil­le ja ko­ko selän ta­tuoin­neil­le. En­simmäi­sessä kir­jas­sa jätäm­me Lars­so­nin jäl­jiltä Sa­lan­de­ril­le hyväs­tit hie­man pu­ber­teet­ti­sen mus­ta­suk­kai­suus­koh­tauk­sen myötä. Elo­ku­va sor­tuu pa­hem­min. Lis­bet­hin seik­kaiee ul­ko­mail­la naa­mioi­tu­nee­na hui­ja­tak­seen Wen­nerströ­min va­ro­ja tal­let­ta­vat pan­kit. Jak­so on on otet­tu elo­ku­vaan mu­kaan vain viit­teel­li­ses­ti. Mut­ta tär­keässä lop­pu­ku­vas­sa nais­hah­mo nähdään piik­ki­ko­rois­sa ja tren­di­ta­kis­sa kul­ke­mas­sa koh­den tai­vaan­ran­taa kuin bim­bob­lon­di lo­ma­pa­ra­tii­sis­sa. Ha­lu­taan­ko ka­pi­nal­li­nen tyttö ke­syttää nor­mi­mies­ten kat­seel­le so­pi­vak­si?

Lars­so­nin kli­seet te­ki sym­paat­ti­sik­si kir­jai­li­jan ta­pa vii­ta­ta Blomk­vis­tin lu­ke­miin dek­ka­rei­hin, jo­pa Vii­sik­koon, ja lyödä pää­hen­kilöi­hinsä Ast­rid Lindg­re­nin las­ten­kir­jois­ta tut­tu­jen mes­ta­riet­sivä Kal­le Blomk­vis­tin ja Pep­pi Pitkä­tos­sun lei­mat. Elo­ku­van köm­pe­lyyk­siä ei kat­so niin hel­pos­ti lä­pi sor­mien. Mur­haa­jan su­ku­puo­li pal­jas­tuu ”­puun ta­kaa” aiem­min kuin kir­jas­sa. Lars­son ei myöskään an­tai­si Blomk­vis­tin vuo­dat­taa tie­to­jaan epäil­lyl­le, ku­ten kan­kaal­la nähdään. Kor­rek­tis­ti elo­ku­va to­ki kor­jaa al­ku­teok­sen ”­vir­heet”: Ai­na pitää kut­sua po­lii­si sel­vittämään am­pu­ma­ta­pauk­set, ja moot­to­ri­pyörän kans­sa on käy­tettävä kypärää tiu­kas­sa­kin ti­lan­tees­sa.

Mie­het jot­ka vi­haa­vat nai­sia on ku­ka­sen­te­ki-dek­ka­ri, mut­ta myös kau­hu­fil­mi. Sen jul­muu­det ovat por­nog­ra­fi­ses­sa ris­ti­rii­das­sa saip­pua­sar­ja­ker­ron­nal­le, jos­sa jo­kai­nen hen­kilö tar­joaa uu­den sol­mun joh­to­lan­kaan. Lars­so­nin ro­maa­ni ja Op­le­vin elo­ku­va vi­rit­te­levät jon­kin­lais­ta nai­siin koh­dis­tu­van vä­ki­val­lan kri­tiik­kiä. Se tun­tuu pääl­le lii­ma­tul­ta hurs­kas­te­lul­ta. Tuot­teet kun on ra­ken­net­tu nais­vi­han va­raan. Ei voi vält­tyä vai­ku­tel­mal­ta, että nai­siin koh­dis­tu­va uh­ka on kum­man­kin teok­sen ole­mas­sao­lon syy, lu­ke­maan ja kat­so­maan hou­kut­ta­va kii­ho­ke. (HB)