Puo­li­ve­ri­sen prins­sin alus­sa Lon­toon sil­lat sor­tu­vat, Viis­to­ku­jan kort­te­lis­sa pa­laa ja Vol­de­mor­tin lä­het­tiläät lentävät hal­ki il­man. Ei kai Har­ry Pot­te­riin hae­ta mal­lia su­per­san­ka­rie­lo­ku­vien ylettö­mistä te­hos­teis­ta? Huo­li on tur­ha, sillä koh­ta elo­ku­va pa­laa to­tu­tuil­le uril­le, liian­kin tu­tus­ti.

Kaa­va on ai­na sa­ma. Kou­lu­vuo­si al­kaa, King’s Cros­sin ju­na läh­tee jus­tiin­sa, uu­si opet­ta­ja saa­puu, ta­lon­mies Vo­ro väi­jyy käytä­villä, Weas­leyn kak­so­set te­kevät kep­po­siaan ja vä­lillä ki­pais­taan tai­ka­juo­ma­tun­neil­le.

Uh­kia to­ki on il­mas­sa ja Dra­co Mal­foyn blon­di fri­syy­ri kuul­taa pal­jas­ta­vas­ti pi­meinä öinä kou­lun käytä­villä. Sil­ti Puo­li­ve­ri­sestä prins­sistä puut­tuu ker­ron­nan etu­ke­no, jän­ni­te ja ve­to.

Kuu­den­teen Pot­te­riin um­mik­ko­kat­so­ja ek­syy. Mut­ta jos vähän­kin on kir­ja­sar­jaan tu­tus­tu­nut tai fan­ta­sian aiem­pia elo­ku­va­ver­sioi­ta näh­nyt, on Ty­ly­pah­kan ty­ly ti­lan­ne säi­ly­nyt muis­tis­sa. Mitä ta­han­sa voi­si ta­pah­tua, mut­ta Puo­li­ve­ri­ses­sa prins­sissä on sei­so­vaa vettä muual­la­kin kuin hir­nyrk­ki­luo­las­sa.

Kou­lun hol­vis­tot ja ves­sat, Viis­to­ku­jan ka­pei­kot ja Weas­leyn ko­din ker­rok­set on mo­neen ker­taan ko­lut­tu. Eikä oh­jaa­ja Da­vid Ya­te­sin tu­ke­na nähdä Pot­te­rin hy­viä vi­hol­li­sia, sel­lai­sia kuin Vol­de­mort, Lu­cius Mal­foy, tai Mer­li­nin par­ta pa­rat­koon, edes Dud­ley Durs­ley! Bel­lat­rix Lest­ran­ge tai Fen­rir Har­maa­selkä kyllä vi­lah­ta­vat, mut­ta vai­ku­tus­ta te­kemättä. Huo­noi­ne va­lin­toi­neen nuo­ri Dra­co­kin ke­hit­tyy su­rul­li­sek­si hah­mok­si. Ta­kau­tu­mat Tom Va­led­roon (F­rank Dil­la­ne) ovat pa­haen­tei­syy­dessään kyllä te­hok­kai­ta.

I­hail­ta­vaa on ve­te­raa­nien Mag­gie Smit­hin, Mic­hael Gam­bo­nin ja Jim Broad­ben­tin le­vol­li­nen var­muus ja se kuin­ka hie­no­piir­tei­ses­ti Mc­Gar­mi­van, Dumb­le­do­ren ja pro­fes­so­ri Kuh­nu­sar­vion luon­teet piir­retään.

Höy­rypäitä ja ker­ma­kal­jaa

Puo­li­ve­ri­nen prins­si on yllättävän ais­til­li­nen elo­ku­va. Vähän vä­liä is­tu­taan Kol­mes­sa luu­dan­var­res­sa ryystämässä nuo­ri­sol­le­kin mais­tu­vaa ker­ma­kal­jaa. Eivätkä päät höy­ryä pel­kistä haa­veis­ta, vaan psy­ke­dee­li­sistä nau­tin­toai­neis­ta. Sit­ten Par­fyy­mi-e­lo­ku­van ei roh­to­jen huu­ma ole juo­vut­ta­nut näin pal­jon sak­kia. Ty­ly­pah­kan tytöt in­nos­tu­vat lem­men- ja Har­ry on­nen­juo­mis­ta. Ron on kes­to­vir­neessä kaut­ta elo­ku­van, kun tei­ni en­sin naut­tii rak­kau­den roh­toa ja sit­ten Har­ryn lu­melää­kettä. Vii­mein Ron tuu­per­tuu reh­to­ril­le tar­koi­tet­tui­hin tain­nu­tus­tip­poi­hin.

O­li­sin odot­ta­nut, että J.K. Row­lin­gin ker­to­muk­ses­sa Har­ryn ja Her­mio­nen vä­lil­le ke­hit­tyi­si jon­kin­lais­ta kir­ku­jo­jon­kaup­paa. Elo­ku­van kan­nal­ta on­kin har­mi, et­tei Har­ryn ja Gin­nyn vä­li­nen ve­to­voi­ma pu­re kat­so­jaan, vaik­ka vel­ho­poi­ka alus­sa kai­hoi­sas­ti kurk­kii­kin Weas­leyn per­heen ik­ku­nan ta­ka­na nähdäk­seen vi­lah­duk­sen Ro­nin vart­tu­nees­ta pik­ku­sis­kos­ta.

Ku­kaan tus­kin lu­kee Pot­te­ria tai kat­soo sitä ro­mant­ti­se­na rak­kaus­ta­ri­na­na, mut­ta elo­ku­va­lem­men tu­li­si ol­la täh­tiin kir­joi­tet­tu, eivätkä Puo­li­ve­ri­sen prins­sin styy­laa­vat pa­rit oi­kein va­kuu­ta. En­si­lem­men lei­mah­duk­set on­nis­tui­vat pa­rem­min Mi­ke Newel­lin oh­jaa­mas­sa neljän­nessä Pot­te­ris­sa Lie­keh­tivä pi­ka­ri. Newell myös kiin­nit­ti Har­ryn, Her­mio­nen ja Ro­nin yh­teen vah­voin ystä­vyy­den si­tein niin, että elo­ku­va­ta­ri­na pyö­ri haus­kan ja in­hi­mil­li­sen te­ho­tii­min ympä­rillä, eivätkä nuo­ret ol­leet vain tah­dot­to­mia nap­pu­loi­ta it­seään suu­rem­mas­sa ta­ri­nas­sa.

Seik­kai­lu­na Puo­li­ve­ri­nen hä­viää myös Ya­te­sin edel­li­sel­le, tii­viil­le ja yh­tenäi­sel­le Fee­nik­sin kil­lal­le sekä Al­fon­so Cua­ro­nin oh­jaa­mal­le hui­mal­le Az­ka­ba­nin van­gil­le.

Kal­ka­rok­sen rat­kai­su

Par­haim­mil­laan Puo­li­ve­ri­nen prins­si an­taa Kal­ka­rok­sel­le mah­dol­li­suu­den nous­ta va­lo­kei­laan. Ja kun­nia­pai­kan Se­ve­rus on­kin ta­ri­nas­sa an­sain­nut. Alan Rick­ma­nin nau­tit­ta­van ma­nee­ri­sel­la na­ri­nal­la esittämä ja ku­lis­sit ympä­riltään ah­mi­va mah­ti­hah­mo on ko­ko Pot­ter-saa­gan unoh­tu­mat­to­min luo­mus. Ar­voi­tuk­sel­li­ses­sa kak­si­naa­mai­suu­des­saan Kal­ka­ros pitää jän­ni­tystä yllä. On­ko konk­ka­nok­ka kun­nioi­tet­ta­va kon­na vai traa­gi­nen san­ka­ri?

Puo­li­ve­ri­nen on kir­jois­ta en­simmäi­nen, jo­ta en ole lu­ke­nut. Sik­sikö elo­ku­va vai­kut­taa sa­tun­nais­ten lisäys­ten sar­jal­ta suu­reen ker­to­muk­seen, pitkältä hen­gen­ve­dol­ta en­nen lop­pu­hui­pen­nus­ta? Vol­de­mor­tin yri­tyk­set saa­da Dumb­le­do­re hen­giltä tus­sah­ta­vat no­los­ti ker­ran toi­sen­sa jäl­keen. Vas­ta kun Ty­ly­pah­kan reh­to­ri jou­tuu Dra­con ja Bel­lat­ri­xin väi­jy­tyk­seen, on Kal­ka­rok­sen as­tut­ta­va rat­kai­se­va as­kel, ja juo­ni nytkähtää ra­jus­ti eteenpäin.

Lop­pu­jak­so on­kin hie­no Nic­ho­las Hoo­pe­rin sä­ve­liä myö­ten. Puo­lus­ta­jien yh­tei­nen ele, tai­ka­sau­vo­jen uh­ma­kas nos­to, näyttäi­si het­ki­sek­si kar­kot­ta­van Vol­de­mor­tin var­jon Ty­ly­pah­kan yltä. (HB)