Rautarouva on tämän vuoden The Queen ja Kuninkaan puhe.
Rautarouva on tämän vuoden The Queen ja Kuninkaan puhe. Tarina keskittyy Britannian lähihistorian hallitsijaan ja elämään julkisuuden takana. Englannin ensimmäisen naispääministerin Margaret Thatcherin (1979-1990) valmennettu pukeutuminen ja puhetapa tuovat hovietiketin hakematta mieleen. Meryl Streepin ohella elokuvan pääroolissa on politiikan näyttämö julkisuustemppuineen.
Kauppiaan tytär Maggie haluaa pois perinteisestä naisen roolista. Opinnot Oxfordissa ja ura Britannian konservatiivien politiikassa ovat pikkukaupungin tytölle mahdollisuus erottua. Maggie ei halua ”kuolla teekuppia tiskatessaan”. Nykyisin Thatcher on 85-vuotias, osallistuu silloin tällöin juhlatilaisuuksiin, mutta kärsii muistin heikkenemisestä.
Ohjaaja Phyllida Lloyd teki suositun Mamma Mia –musikaalin. Elämäkertafilmissä näkyy Lloydin kokemus oopperaohjauksista. Rautarouvassa on suurten kulissien teatraalisuutta, rohkeita leikkauksia ajanvirtaan ja keskellä politiikan pelurin suuri rooli, jossa Meryl Streep saa liikkumavaraa.
Pohjois-Irlannin kärjistynyt tilanne, IRA:n terrori-iskut, poliittisten vankien nälkälakko ja kiistelty Falklandin sota koettelevat Thatcherin suosiota. Kaivoslakon tiukka kukistaminen, valtionyritysten yksityistäminen ja jopa koulumaidon tekeminen maksulliseksi, aiheuttavat protestiaaltoja.
Draama kasvaa päähenkilön joutuessa kiirastuleen. Dementian oireet vaihtuvat diivanelkeisiin, kun mennyttä muisteleva, haperoituva Thatcher palaa menestyksekkään uransa hybrisvaiheeseen. Pääministerikauden lopulla valta alkoi luisua käsistä ja aikakin ajoi ohi jäykän, monarkkimaisen hallitsijatyypin.
”Elämä on parempaa konservatiivien kanssa” -slogan ja kotikutoinen ”Isi aina sanoi” –mentaliteetti kantavat pitkälle. Myöhemmin Rautarouvan kovat lääkkeet alkavat purra omaakin jalkaa. Uhmakas hyökkäys Falklandin sodassa tuo brittilaivastolle tuntuvia miestappioita. Maggie kirjoittaa uhrien omaisille. ”Minäkin olen äiti, tiedän miltä heistä tuntuu.” Ele on kaunis, mutta oireellinen. Thatcher on antanut määräyksen, joka johtaa sotilaiden kuolemaan. Hän ei voi tietää, miltä kuolleiden äideistä tuntuu. Thatcherin omat, etuoikeutetut lapset ovat turvassa.
Repliikit ovat paljastavia, vaikka onkin pidettävä mielessä, että kyseessä on elokuvantekijöiden mielikuva. Paikoitellen vaikutelma on koominen. Kampanjoidessaan jäätelökioskilla, Thatcher mainitsee puolisonsa Denniksen ”nauttivan, kun saa tikkuunsa jotain jäistä”. Rautarouva saattoi olla myös jääkuningatar.
Meryl Streep ei ole koskaan huono, mutta tekee nyt elämänsä roolin. Edes vanhusmaski ei estä ajatusta pääsemästä esiin. Vaikka Streep näyttää Thatcherin pokerinaaman takaa ihmisen, ei Rautarouvaa voi valkopesuna pitää. Julisteessa Maggien kuninkaallinen poseeraus on mielipuolinen. Päällekäyvä kampanjointi lähestyy karikatyyriä Todella upeeta -sarjan Edinan malliin.
Äärioikeistolainen politiikka ja itsevaltaiset otteet heiluttavat pääministerin istuinta. Lopun alku on hallituksen kokous, jossa Thatcher romahtaa pöytäkirjamerkinnöistä. Mielen hajoaminen on käsin kosketeltavan traagista. Kohtaus tuo mieleen Robert Altmanin elokuvan Nashville (1975), jossa laulaja Ronee Blakley sai laulajattaren roolissa hermoromahduksen livetilanteessa bändin ja yleisön edessä. Blakley ansaitsi Oscar-ehdokkuuden.
Teatraalisin ryhmäasetelmin ja digitaalisin efekteinkin Rautarouvassa kuvataan Maggien eristäytymistä hallituksestaan — kenties myös todellisuudesta. Loppupuolella
ohjaaja sijoittaa Rautarouvan barokin maalaustaiteen jäykän prameisiin asetelmiin. Kun diiva laskeutuu arvokkaasti portaita, soi taustalla aaria jo liioitellen.
Maggieta ja Denisiä nuorina esittävien Alexandra Roachin ja Harry Lloydin kosimiskohtaus on romanttinen ja paljastava. Kuolleena puolisona luottonäyttelijä Jim Broadbent näyttäytyy Maggien harhoissa. Rautarouva on kuitenkin Streepin show ja Broadbent pääse vain säestämään tähteä huumoripainotuksin. Denniksen poistuminen kuvasta muistuttaa liiaksi sketsihahmo Hieno Åhlgreenin pyrkimystä ”valoa kohti”.
Meryl Streep on niin suuri näyttelijä, ettei sanoja tarvita. Parhaissa kohtauksissa sanomaton puhuttelee. Kun tyttären on muistutettava äidilleen, että rakastettu Mark-poika asuu nykyään Etelä-Afrikassa ja että Denis-puoliso on kuollut, Maggie vaihtaa puheenaihetta. Vasta tyttären lähdettyä ilmestyvät kyyneleet.
Sama toistuu Thatcherin soittaessa kaukopuhelun Markille tapaamisen toivossa, mutta pojan matkasuunnitelmiin onkin tullut muutos. ”Toisella kertaa”, sanoo Maggie ymmärtäväisenä, mutta kimmellys silmissä kertoo muuta.
Meryl Streepin tinkimätön metodi tehoaa taas. Näyttelijä katoaa rooliinsa sisään, mutta henki on läsnä. Rautarouva on älykäs ja teknisesti ylivertainen tulkinta, joka myös koskettaa. Kolmas Oscar-palkinto Streepille on luovuttamista vaille. (HB)