Da­vid Wil­son (Tim Roth) saat­taa va­rak­kai­ta van­huk­sia hau­taan. Omais­hoi­ta­jan kor­vik­keek­si han­kit­tu Wil­son kuun­te­lee niin kuo­le­man­sai­rai­den uh­rien­sa kuin lä­hi­pii­rin pur­kau­tu­mi­set ja avau­tu­mi­set hen­kilö­koh­tai­set tun­teet pois suo­dat­taen. Wil­so­nin pa­neu­tu­mi­nen työhönsä on eh­do­ton­ta. Hän tu­tus­tuu asiak­kai­den­sa yk­si­tyi­selä­miin pe­rus­teel­li­ses­ti – sa­mal­la pe­rus­teel­li­suu­del­la kuin alas­to­miin sur­kas­tu­viin var­ta­loi­hin il­ta­pe­sun het­kenä.

E­lo­ku­van poh­jal­la vel­loo jat­ku­va odo­tus. Saat­to­hoi­ta­jan kas­voil­ta ei ky­ke­ne lu­ke­maan ai­nut­ta­kaan var­maa tun­ne­ti­laa, toi­min­nal­la rao­te­taan enemmän. Pe­rimmäi­set syyt Da­vi­din toi­min­nal­le jä­tetään ta­hal­li­sen avoi­mik­si. Kat­so­jal­le an­ne­taan täy­si päätäntä­val­ta.

On vai­kea suh­tau­tua Tim Rot­hiin il­meettömänä saat­to­hoi­ta­ja­na. Roth tun­tuu jat­ku­vas­ti ole­van väärässä pai­kas­sa, te­kemässä vää­riä asioi­ta. Ai­van yhtä vää­rin kat­so­jal­ta on aja­tel­la vä­ki­val­ta­roo­lien mes­ta­rei­den ole­van ky­ke­nemättö­miä herk­kiin roo­lei­hin. Sil­ti, mie­li­ku­viaan on vai­kea ohit­taa ja sillä selvä.

Kä­si­kir­joi­tuk­sen ris­ti­rii­dat sekä se­littämättö­myys kieh­to­vat aja­tuk­sen ta­sol­la. To­teu­tet­tu­na, ta­ri­nan jää­dessä vail­le täyt­ty­mystä, Ch­ro­nic kui­ten­kin pettää odo­tuk­sen­sa.

Suit­su­tet­tu mek­si­ko­lais­tai­tu­ri Mic­hel Fran­co elo­ku­vi­nen­sa oli eh­dol­la Can­ne­sin fes­ti­vaa­lien kil­pa­sar­jas­sa, an­sai­ten ohes­sa sa­mais­ten juh­lien par­haan kä­si­kir­joi­tuk­sen pal­kin­non. Yleisön kah­tia ja­ka­van elo­ku­van Suo­men-en­sie­sittäjänä toi­mi Rak­kaut­ta & Anar­kiaa -kek­ke­rit. (VA)