Päämaja on yksi kaikkien aikojen parhaita esikunta-aiheisia draamoja.
Päämaja on yksi kaikkien aikojen parhaita esikunta-aiheisia draamoja. Nimenomaan kansainvälisesti arvioituna.
Ohjaaja Matti Kassila oli anankronismi, kummajainen, toimiessaan suomalaisen elokuvan kulta-aikana, jolloin nautittiin upeista näyttelijöistä ja kärsittiin surkeista ohjaajista tai sitten ohjaajista, jotka eivät saaneet syventyä töihinsä tuotantoportaan ja verotusjärjestelmän pakottamina. Kun yhtiö tienasi, elokuvia piti suoltaa valtion toimien pelossa.
Mutta Kassila osasi. Päämaja on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka upeita näyttelijöitä oli maa pullollaan. Nykyään tuntuu siltä, että Helsingissä hyvät näyttelijät eivät halua mennä elokuvarooleihin ja ne, jotka menevät, heissä ei ole taitoa saati karismaa. Jo Tampereella sentään vielä löydetään persoonnallisia näyttelijöitä.
Joel Rinne tavoittaa Marskin roolissaan enemmän sävyjä kuin hyllymetri elämänkertoja. Jussi Jurkka puolestaan näyttää päämajoitusmestari A.F. Airon todellisessa sodanjohtajan roolissaan kipeällä tavalla, kuinka aliarvostettu lahjakkuus näyttelijä olikaan. Konnanrooleissa ja Lammiona ei saa kansansuosiota. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla hänen englannin aksenttiaan, sillä jopa Hollywood menetti paljon. Ruotsalaisena hänestä olisi tehty tähti.
Päämaja on toki tehty otolliseen aikaan, jolloin marsalkka ei ollut enää tabu. Se kertoo suoraan, että hän teki uransa toisen suuren virheen, kun jätti Kannakselle kuuluisan ”paraatiovensa” auki. Mannerheimin valtiomiesasema lepäsi hänen Venäjän tuntemuksensa varassa. Hän laski paljon sen varaan, ettei Stalinin ole järkeä sitoa joukkojaan Suomen rintamalle, kun oli tärkeää päästä Berliiniin ennen esi-Natoa, länsiliittoutuneita. Näin tapahtuikin, mutta vasta viipeellä, kun Tali-Ihantala näytti hämmästyneelle diktaattorille, ettei Suomen sentään kävelty paraateista puhumattakaan.
Sanotaan sitten se toinen virhe, joka vain välillisesti liittyy elokuvaan. Tuskin marsalkka koskaan otti kantaa siihen, oliko punaisten sotavankien kohtalo hänen virheensä. Harva, ehkäpä kukaan, ei tiedä mitä hän ajatteli. Hän oli Aasian kouluttama: massoilla ei ole väliä, eikä viholliselle annettu armoa. Suomessa hän kuitenkin oppi kunnioittamaan siviilistä sotimaan tullutta suomalaista hyvin korkealle, luultavasti ammattiupseereita enemmän. Tämäkin tulee elokuvassa hyvin esille.
Poikkeus taisi olla vain Airo. Jos Jussi Jurkan rooli on totta, kenraali oli sotahistorian suurimpia strategeja ja yksi rohkeimmista päällikkönsä ylikävelijöistä. Mutta hänetkin yllätettiin Kannaksella.
Elokuvassa viitataan harmittavasti vain puoliväliin asti Ruotsiin ja siellä tapahtuneeseen diplomatiaan. Totuus kai lienee se, että ruotsalaisistakin oli Suomelle paljon hyötyä. Ilman Herman Göringin nuorena kuolleen ruotsalaisen vaimon Carin von Kantsowin takia luotuja kontakteja, ei niitä tarvittavia saksalaisia lentokoneita olisi saatu Ihantalaan, ei koskaan.
Aikansa mustavalkokuva ja monoääni ovat ilo silmille ja ihme kyllä myös korville. Ekstroissa traileri. (PS)