Ennen ihmeteltiin lännenelokuvissa, kun äijät eivät lataa välillä.
Ennen ihmeteltiin lännenelokuvissa, kun äijät eivät lataa välillä. Nyt on outoa se, etteivät he tunnu vaihtavan lippaita.
Toimintaelokuvien näyttelijä Steven Seagal on päässyt sellaiselle camp-asteelle, että levy on aina mukava työntää koneeseen, vaikka tietää, mitä tuleman pitää. Hieman uunoturhapuromaiseen tapaan: tähtiä ei juuri heru, mutta silti näitä katsoo mielellään, vaikka ainakin Seagalin tapauksessa tarjonta on lapsellista, ultraväkivaltaista ja perin huvittavaa viihdettä. Mutta jos tämän ottaa tosissaan, kannattaa varata aika. Jos ei muualle ymmärrä, niin autonpesuun.
Seagalin valtteja on miehen äärimmilleen viety pökkelömäisyys. Jos Harrison Ford aloitti tekemällä Hollywoodin tähdille puusepäntöitä, Seagal opetti itämaisia taistelulajeja. Nyttemmin hän on toiminut myös bluesmuusikkona, eikä arvostelujen mukaan huonosti.
Mies on tällä kertaa murhasta syyttömänä kuuden vuoden kakun istunut ex-huippusotilas Shane Daniels, joka joutuu heti vapauduttuaan toiminnan kohteeksi venäläisen mafioson tytärtä suojellessaan. Tämä on varmaan ensimmäinen toimintaelokuva, joka ymmärtää rakkaan itänaapurimme parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, uskollisuutta ystäviä kohtaan ja ymmärrystä elämän nautintoihin.
Keskitason kuva ja ääni. Ei ekstroja. (PS)