Jollei termiä ”science action” ole vielä keksitty, ainakin se kuvaa Transformers-elokuvaa paremmin kuin ”science fiction”.
Jollei termiä ”science action” ole vielä keksitty, ainakin se kuvaa Transformers-elokuvaa paremmin kuin ”science fiction”. Ohjaaja Michael Bayn käsissä avaruusrobotit hyökkäävät maapallolle komeasti, korkealta ja kovaa tuhojaan tekemään.
Transformers perustuu 80-luvulta lähtien valmistettuihin muunneltaviin robottileluihin, joilla on edelleen vankka fanipohja. Aihe on vuosien varrella poikinut sarjakuvan, tv-sarja-animaation ja piirretyn elokuvan.
Robottimaailman muodostavat kiltit autobotit ja tuhmat decepticonit, joiden keskinäinen kahinointi on tuhonnut koneiden kotiplaneetan. Elinvoiman roboteille tarjoava kuutio (älä kysy!) putoaa Maahan, jolloin turmion kisa jatkuu ihmisten keskellä. Kenen haltuun tämä ”mahtikipinä” Allspark joutuu, rulaa kyllä sitten ihan globaalisti.
Transformereissa on jättejä, jotka muuttuvat vauhdissa vaikka puskutraktoriksi tai hyökkäysvaunuksi. Mutta muuntujista löytyy myös pikkuveitikoita, jotka voivat vaihtaa olemuksensa cd-soittimeksi tai Nokian kännykäksi. (Voi arvailla sen sponsorirahan suuruutta, jolla elokuvaan on ostettu lause ”Nokia is from Finland!”)
Inhimillisiä ominaisuuksia – kuten moraalin ja tarkoituksellisen tuhoamisen — oppineet robotit ovat koneistuneen ajan frankensteineja, joiden ansiot huomaa vain tarkkanäköinen. Elokuvan lopputeksteissä suurimpina loistavat ohjaaja Michael Bayn ja tuottaja Steven Spielbergin nimet. Niistä voi päätellä, että filmituotannon liukuhihnalla on tapahtunut yksi jos toinenkin transformaatio ennen kuin vastakkaisiin suuntiin tempoileva Bayn ja Spielbergin sekasikiö on saatu ensi-iltaan.
Science Action
Tuottajana Spielberg on valinnut ohjaajaksi Bayn, joka osaa tehdä sekä toiminnallista seikkailua (Alcatraz-kaappaustarina The Rock) ja suuren luokan hupaa (Bruce Willis –avaruusooppera Armageddon) että viihteellistä sotahistoriapullistelua (Pearl Harbor).
Juonikuvion ja henkilöhahmojen yhdistely, Spielbergin omin laji, ei Bayn ohjauksissa toimi. Hänen alaansa on tapahtumien vyöryttäminen jättämättä aikaa ajatuksille. Parhaimmillaan Bay yltää ällistyttävään kuvailotulitukseen. Transformersin kaupunkitaistelut robottien kohdatessa tarjoavat abstraktia, kertomuksesta irrallista visuaalista nautintoa.
Henkilöhahmoissa voi aistia tuottajan äänen käsikirjoittajien korvissa. Vaikka Spielberg ei itse ole tehnyt varsinaista teinielokuvaa, nuori Sam on klassinen Spielberg-tyyppi. Sympaattinen, innokas, itsenäistyvä mutta perhekeskeinen nuorukainen hapuilee elämänsä seikkailuihin tyttöjen ja autojen kanssa, mutta joutuukin osaksi ulkoavaruuden maailmanlopun meininkiä.
Mainiossa nuorten elokuvassa Paahde näytellyt Shia LaBoeuf on Samina puhetta pulputtava paristopupu, jolle kokemattomuudesta aiheutuvat nöyryytykset eivät ole esteitä vaan hidasteita. LaBoeuf on pienestä pitäen tehnyt stand up –komiikkaa, mikä näkyy notkeissa kulauksissa teinielämän jatkuvasyötteisesti tarjoamista murheen maljoista.
Jos sankarina on Spielberg-poika, rinnalle on tuotu mallin mitat täyttävä Megan Fox, jota Bay avoimesti tarjoilee silmänruokana. Mikaelan hahmoa syventävät paljastukset ovat surkuhupaisia, kun ne ohitetaan sivulauseissa.
Samin vanhempina Julie White ja Kevin Dunn ovat erinomaisia yrittäessään holhota poikaansa ja yliymmärtää tämän kehitysvaiheita. Mutta elokuva tuhlaa ideoita ja ihmisiä siinä toivossa, että vilinästä jokin toimii ja tarttuu.
Näemme John Voightin puolustusministerinä ja kaimansa Turturron agenttina sekä Bernie Macin lipevänä autokauppiaana. Mustat henkilöt on tyypitetty räikeän kaavamaisesti. Rachael Taylorin paksua Australian englantia puhuva tutkijatyttö on läpinäkyvästi ylijäämää, alikirjoitettu ja yliedustettu sivuhenkilö, jonka merkitystä on vaikea hahmottaa.
Elokuvan motto ”Ei voittoa ilman uhrauksia” on tympeä klisee. Spielberg-filmissä Samin tutkimusmatkailijaiso-isän opetukset olisi nivelletty kiinteämmin tarinaan.
Bayn elokuvassa Sam kauppaa suvun perinnön eBayssä. Perinteitä ei muutenkaan arvosteta, vaan käytetään välineenä. Näin päästään iltaruskoiseen loppukuvaan, jossa tyttö ja poika suutelevat Camaron konepellillä puun varjossa.
Eikös se ole tämänkin vuoden elokuvissa nähty jo turhan monta kertaa? (HB)