Toisen Jack Reacher –elokuvan keskeisenä teemana toimii päähenkilön mahdollinen isyys.
Toisen Jack Reacher –elokuvan keskeisenä teemana toimii päähenkilön mahdollinen isyys.
Annetaan siis kiitosta isän tunnetulle hyvälle maulle. Joltisenkin kaikki perinteiset ja modernit klassikot lukeneena miehenä hän on aina ymmärtänyt kunnon viihteen merkityksen. Muutama vuosi sitten hän kehui jenkkeihin muuttaneen brittikirjailija Lee Childin (syntyjään Jim Grant) romaaneja.
Olen niitä sitten paahtanut kymmenkunta. En kuitenkaan ole edes uskaltanut kertoa hänelle, että näitä Jack Reacher –tarinoita on elokuvattu. Hän nimittäin saisi paskahalvauksen kuullessaan, kuka esittää päähenkilöä, liki kaksimetristä entistä sotapoliisiupseeria.
Kaikesta huolimayya olin tosin jopa myönteisesti yllättynyt, kuinka esikuvaansa ainakin 20 senttiä lyhyempi Tom Cruise ensimmäisessä elokuvassa (Jack Reacher, 2012) onnistui. Kakkososa onkin sitten huomattavasti tylsempi.
Lähtökohta on toki hyvä. Alkuperäinen romaani Paluu päämajaan (2013, suomennos 2014) on yksi sarjan parhaista. Tosielämän mustaa huumoria oli, että luin sattumalta kirjan muutama viikko ennen BD-version julkaisua. Arvioni on raakaa ja reilua, kuten on Reacherkin.
On typerää ajatella, että elokuvan pitäisi noudattaa yksi yhteen romaania. Mutta jos sitä heikennetään tunnelman tai juonen muutoksilla, ei siinäkään ole mitään järkeä.
Nyt tämä ei ole suurin ongelma, vaan se, ettei Childin vainoharhaista juonikudelmaa ole edes yritetty hyödyntää kunnolla. Nykytrillerit tuntuvat menevän tepasteluksi, juoksenteluksi ja mättämiseksi.
Kuvaavaa on se, että matemaattisia ja numeerisia ihmeellisyyksiä harrastuksekseen pohdistekelevan taisteluanalyysit on kuvattu kirjoissa perin elämyksellisesti. Audiovisuaalisesti tätä ei ole edes yritetty kuvata.
Kahden tähden elokuva saa kolme tähteä siksi, että se on poistanut ainoan kirjoissa ärsyttävän kliseen. Jokaisessa tarinassa sankari saa rinnalleen naisen, joka tulee mukaan tapauksen selvittämiseen. Pakolliset lemmenleikit on kuvattu vaivaannuttavan antiaistillisesti. Elokuvassa romantiikkaa ei kuvata oikeastaan lainkaan.
Laadukas kuva ja ääniraita eivät aiheita tunteita suuntaan toiseen. Ekstroihin on tallennettu 81 min. dokumentit. (PS)