“Mitä ikinä teetkään, rakasta sitä”.
“Mitä ikinä teetkään, rakasta sitä”. Kaikilla ei tosin ole vara valita, mitä elämäkseen alkaa tekemään. Onneksi näin kävi Totòlle ,joka menetti isänsä venäläisille. Sisilialaispoika saa mentorikseen filosofointiin taipuvaisen elokuvateatterin koneenkäyttäjän Alfredon. Hän rakastuu, mutta pankinkohtajan tytär viedään vilkkaasti muille maille.
Sisilialaisen kylän alla piilevää pahansuopaisuutta kuvataan Cinema Paradisossa hienostuneesti etäältä. Köyhyys, menetetty ensirakkaus ja mentorin neuvot eväänään Totòsta tulee menestynyt elokuvaohjaaja Roomassa, mutta jotain on jäänyt kaivelemaan, kun hän saa viestin, että Alfredo on kuollut. Kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei ole käynyt kotikylässään, mutta nyt lähdettävä.
Harvinaisen puhdas, romanttinen elokuva panee miettimään, mikä miehissä ehkä on vikana. Evoluutiopsykologien mukaan ihminen toimii edelleen kuin esihistoriassa. Tästä voisi johtaa sellaisen keittiöpohdinnan, joka kertoo, miksi miehet muuttuvat vanhemmuuteen tunneköyhiksi. Miehet ovat parantumattomia romantikkoja alle parikymppisinä. Suurin osa pettyy ensimmäisessä rakkaudessaan, koska nuoret naiset toteuttavat viettiään ja pyrkivät saamaan kumppanikseen heimon parhaan geenipankin. Näin kövi Totòllekin, mutta hän pystyi kääntämään sen voimaksi Alfredon ohjailemana.
Cimema Paradiso sai 1989 parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Varmasti kaikki klassisen elokuvan ystävät hullaantuvat tähän – siksi paljon klassikokohtauksia tässä vilisee. Kohderyhmänä ovat Suomessa 1960- ja 1970-lukujen elokuvakerhokasvatit, jotka aikoinaan haikailivat, kuinka vanhempien sukupolvi oli ravannut teattereissa koko kultakauden. Elokuva on samalla muistokirjoitus elokuvateattereille, joita ei enää fyysisesti ole ja vaikka olisikin, niiden asema ja vaikutus ei voi olla enää niin keskeinen ihmisten vapaa-ajassa.
Kuva piirtyy pehmeästi ja rakeutuu usein. Ääniraita ei ehkä ole teknisesti korkealaatuisimpia, mutta se puolestaan löytää hienoja vivahteita teatterin ja ulkoilmanäytösten äänimaailmasta. Ennen kaikkea tama on pitkä versio, sillä teatteriin tätä lyhennettiin miltei tunti. Ei ekstroja. (PS)