Lontoossa rakennetaan 1890-luvun alussa Towerin siltaa.
Lontoossa rakennetaan 1890-luvun alussa Towerin siltaa. Tekniikan ja tieteen saavutukset kertovat uudesta aikakaudesta, mutta vanha taikausko on kansalaisissa syvällä. Salatieteitä ja silmänkääntötemppuja käyttävä mustakaapu, lordi Blackwood, haikailee Britannian imperiumin alkuperäisen loiston palauttamista vallankaappauksella. Sen voi estää vain piippumies Baker Streetiltä.
“Asiantuntijoiden mukaan miesten kamppailu päättyi – kuten arvata saattoi – siihen, että he putosivat. Oli toivotonta etsiä heidän ruumiitaan, ja niin sekä sukupolvensa vaarallisin rikollinen että maineikkain lainvalvoja jäävät ikuisiksi ajoiksi kuohuvan veden ja pärskyvän höyryn kauhistuttavaan kattilaan.”
Näin loppui Sir Arthur Conan Doylen luoman salapoliisin, Sherlock Holmesin, elämä Tero Valkosen suomennoksessa. Kamppailu, ruumiit, pärske ja kauhistuttavuus tuntuvat oikeuttavan ohjaaja Guy Ritchien päätöksen korostaa Doylen kertomusten toiminnallisuutta. Kun kirjailija itsekin joutui nostamaan suositun Holmesin kuolleista, ei uusiakaan henkiinherätyksiä sovi ihan alkuunsa torpata.
Kirjoissa Holmesin tapauksista kertoo tohtori Watson muistiinpanojensa turvin. Etäisyyttä ottava kerronta ja mestarietsivän kultivoitu, analyyttinen persoona ovat heijastuneet hillittyihin televisio- ja elokuvasovituksiin. Uusi Sherlock Holmes ottaa pesäeron perinteeseen ja esittelee älykköerakon supersankarina ja komeljanttarina. Demografia eli elokuvan bisnes-sherlokkien yleisö- ja markkina-analyysikin todistaa, että räjähtävä action ja kaverillinen hauskanpito ovat vetävä yhdistelmä.
Kuka sen teki ja miten, on mysteerin peruskaava. Doylen kiinnostus spiritualismiin oikeuttaa myös magian ja salaseurat, joista symboleineen kehitellään Da Vinci –koodin tyyppistä maailmanvalloitusta. Agenttimeininkiä ja fyysisen rymellyksen slapstickiä kuvataan näyttävillä hidastuksilla ja katkokuvilla. Asetelmallisesti kehiteltyjä vaaratilanteita tarjoillaan kuin parhaimmissakin Bondeissa. Tai Batmaneissa, sillä elokuva on myös ”buddy-movie”, jonka Robinina on tohtori Watson. Nyt hän ei jää tehottomaksi tarkkailijaksi ja kirjuriksi, vaan osallistuu seikkailuihin tasaveroisena taisteluparina.
Nimiosassa Robert Downey Jr. on mainiossa vedossa. Edellisen menestyksensä Iron Manin tavoin Downey suhtautuu ylivertaisiin fiktiosankareihin hurtilla huumorilla, joka tarttuu katsojaan. Ilmeikäs Downey on vangitseva boheemi-Holmes, jolle rikosten ratkaisu on sekä taidetta että ikävystymiseltä pelastava pakkomielle.
Jude Law’n roolin ongelma on omaleimaisuuden puute. Entinen Watson täytti paikkansa Holmesin täydellisenä vastakohtana. Nyt hänet nostetaan nimisankarin rinnalle vain kaveriksi ja apuriksi.
Rachel McAdams ja Kelly Reilly jäävät kertomuksen naisina miesten petollisiksi tai oikukkaiksi säestäjiksi. Mike Leigh’n elokuvista tuttu Eddie Marsan on erinomainen tarkastaja Lestrade, ja Mark Strong sopivan tummanpuhuva pääkonna.
Viktorianaikainen tapahtumaympäristö on toteutettu viitseliäästi lavasteissa säästämättä. Kaikki toimii periaatteessa hienosti, mutta mikään ei nouse toistaan tärkeämmäksi. Efektit ja juonenkäänteet seuraavat toisiaan tasavarman mekaanisesti.
Guy Ritchie ohjaa hyväntuulista melskettä vetävästi, mutta Holmes nousisi bravuuriluokkaan hienovaraisemman tyylittelijän käsissä. Musiikissakin kärsitään runsaudenpulasta, kun Hans Zimmerin teemoja isketään korvaan alituisesti tyyliä vaihtaen, kuin katsojan ikävystymistä peläten. Sherlock Holmesin monenlaiset huomiota kerjäävät päällekkäiset elementit ovat vaarassa tylsyttää toisensa. (HB)
Visuaalisesti näyttävä tyyli kärsii turhan paljon yksityiskohtien levottomuuksista. Muutaman kerran koko parlamenttitalon fasadi värisee aliasing-ilmiön kourissa. Tämä panee odottamaan BD-version saapumista. Ääniraita toimii paremmin. Ekstroissa 14 min. dokumentti. (PS)