Die­se­lin sit­kol­la vääntävä draa­ma Har­var­din oi­keus­tie­teel­li­sen opis­ke­li­jois­ta elämän, kou­lun ja eri­tyi­ses­ti yh­den yr­myn opet­ta­jan pu­ris­tuk­sis­sa. Lop­pu­tu­lok­se­na on präs­si, jo­ta voi­si kes­ken­kas­vui­sen aka­tee­mi­ses­ta vink­ke­listä kut­sua myös elämän­kou­luk­si.

John Jay Os­bor­nin sa­man­ni­mi­seen ro­maa­niin (1971) pe­rus­tu­va draa­ma le­pat­taa us­kot­ta­vas­ti kart­taen suu­ria tun­teen­pur­kauk­sia. Hah­mot eivät ku­ro­ta elämää suu­rem­piin mit­toi­hin tai koe mul­lis­ta­via oi­val­luk­sia, mut­ta ar­ki on ky­see­na­lais­ta­mat­to­mas­ti elävää ja lop­pu­pis­te ru­nol­li­sen pal­kit­se­va kai­ken hil­jaa koe­tun jäl­keen. Jo­ta­kin ne­ro­kas­ta on myös van­hem­man aka­tee­mi­kon (symp­pik­sen jäyhä John Hou­se­man) ja opis­ke­li­jak­lo­pin (ric­hard­ge­remäi­nen Ti­mot­hy Bot­toms) maail­mo­jen koh­taa­mi­sis­sa, eri­tyi­ses­ti kun nämä tun­tu­vat ta­pah­tu­van kuin var­kain. Lu­vat­ta ja yön­selkään. Hou­se­man pok­ka­si­kin roo­lis­taan sekä Os­ca­rin että Gol­den Glo­ben.

E­lo­ku­va löytää yh­tei­siä as­kel­merk­kejä Ro­bin Wil­liam­sin lois­ta­van "Dead Poets So­cie­ty":n (1989) kans­sa, jos­kin tässä sa­ma elämän­ja­no ja epä­toi­vo vä­lit­tyvät lei­ka­tum­min. Sa­moin hen­gen­hei­mo­lai­nen tun­tuu ole­van John Hug­he­sin "T­he Break­fast Club" (1985), jos­sa on kou­lu-a­se­tel­man lisäk­si pal­jon sa­maa yh­teisöl­li­syy­den ta­pai­lua ul­ko­puo­li­sen ker­san­tin pa­kot­ta­ma­na.

Yllättäen elo­ku­van ta­ri­na jat­kui neljän tuo­tan­to­kau­den ajan tv-sar­ja­na vuo­sien 1978 ja 1986 vä­lillä.