O­cean's Ele­ven -hen­ki­nen vei­ja­ri­ta­ri­na liit­tou­tu­nei­den eri­kois­ryhmästä, jo­ka ot­taa tehtäväk­seen Eu­roo­pan kult­tuu­ri­pe­rinnön vaa­li­mi­sen toi­sen maail­man­so­dan lop­pu­ry­tinöi­den al­la. Elo­ku­va ko­koaa yh­teen hyvän, epä­to­dennäköi­sen kop­lan Geor­ge Cloo­neyn ve­dettäväk­si ja ti­paut­taa ko­ko let­kan eri puo­lil­le Eu­roop­paa jah­taa­maan nat­sien käh­veltä­miä kult­tuu­riaar­tei­ta.

Ke­peänä vei­ja­ri­ta­ri­na­na al­ka­va iso­jen poi­kien aar­tee­net­sintä on juo­nel­taan jän­nittävä ja puit­teil­taan ko­mea, mut­ta muu­toin to­teu­tus yskäh­te­lee har­mil­li­ses­ti. Oma­laa­tui­nen ta­ri­na ot­taa in­noi­tuk­sen­sa to­del­li­ses­ta "Mo­nu­ments, Fi­ne Arts and Arc­hi­ves" oh­jel­mas­ta, mut­ta an­taa tästä su­pis­te­tun ku­van seit­semän mie­hen hank­kee­na kun to­del­li­suu­des­sa ky­se oli sa­to­jen ih­mis­ten ura­kas­ta. Myös oh­jaa­jan pal­lil­la is­tu­neen Cloo­neyn mu­kaan val­tao­sa elo­ku­vas­ta pe­rus­tuu vah­vas­ti to­del­li­suu­teen, mut­ta tästä huo­li­mat­ta ko­ko­nai­suus mais­tuu me­kaa­ni­sen kä­si­kir­joi­te­tul­ta Hol­lywoo­dil­ta. Alun puh­taan vei­ja­ri­mai­nen ote huk­kuu yllättäen su­ru­mie­li­sen — ja mo­nin pai­koin ai­van liian al­le­vii­van — fii­lis­te­lyn al­le, jo­hon taas elo­ku­van ke­peimmät jak­sot is­tu­vat vai­vaan­tu­nees­ti. Va­ka­va­hen­kis­ten koh­taus­ten rin­nal­la tun­tuu ou­dol­ta, että elo­ku­van oma en­sikä­den kos­ke­tus so­dan kans­sa jää sket­sien ta­sol­le ta­ka­puo­lio­su­mi­neen ja sa­la-am­pu­jan luo­tien vä­listä hip­sut­te­lui­neen. It­se sa­la­po­lii­si­pe­li toi­mii hie­nos­ti, mut­ta nurk­kaan ah­det­tu­na.

Lo­pul­ta ky­se on mie­len­kiin­toi­ses­ta ja tuo­rees­ta ta­ri­nas­ta, jo­ka ker­ro­taan tur­han hep­poi­sas­ti ja koh­tauk­ses­ta toi­seen harp­poen. Ul­ko­kuo­ri on upea ja näyt­te­lijä­kaar­ti vail­la pa­rem­paan­sa, mut­ta hah­mot jäävät ohuik­si ja tun­nel­ma pa­ko­te­tuk­si ja lis­ta­mai­sek­si. Elo­ku­va ei tun­nu oi­kein tietävän ol­lak­ko jännä­ri, ko­me­dia vai va­ka­va ku­vaus tra­ge­dian jäl­kinäytök­sestä. Tämä on har­mi, sillä näistä ai­nek­sis­ta oli­si voi­nut syn­tyä pal­jon kos­ket­ta­vam­pi­kin seik­kai­lu.