P­ret­ty Wo­man on yllättäen kestä­nyt ai­kaa. On­ko ko­me­dial­lis­ten tai ro­mant­tis­ten kas­sa­mag­neet­tien ta­so las­ke­nut niin pal­jon, että tästä­kin tu­lee puo­li­nai­nen klas­sik­ko.

Sinänsä ko­ko ta­ri­nan vah­vuus on sen saa­mat vai­kut­teet ai­na ih­mis­kun­nan al­kuhämä­ristä ryy­di­tet­ty­na ny­kya­jan kir­jal­li­sia vai­kut­tei­ta.

Lähtö­koh­ta on tie­tys­ti kreik­ka­lai­nen ta­ru Pyg­ma­lio­nis­ta eli ku­van­veistäjästä, jo­ka loih­ti it­sel­leen unel­mien­sa nai­sen muo­vaa­mal­la. Van­hois­ta kei­tok­sis­ta saa­tiin uu­si, mau­kas ja hy­vin myyvä sop­pa. Geor­ge Ber­nard Shawn näy­telmä Pyg­ma­lio­nis­ta ja myös Mark Twai­nin Prins­sistä ja kerjäläis­po­jas­ta tut­tu ase­tel­ma lei­ma­si aiem­min sa­maan ta­paan mm. Ma­ri­lyn Mon­roen mie­hen­metsäs­ty­se­lo­ku­via.

P­ret­ty Wo­man on osa hit­tie­lo­ku­vien his­to­riaa myös sik­si, että Ju­lia Ro­berts nou­si täh­tiin ja Ric­hard Ge­re sai hie­man lisäai­kaa py­syäk­seen siellä.